Tuomaan evankeliumi

 

                Tuomaan evankeliumi on kanonisista evankeliumeista riippumaton Jeesuksen puhekokoelma, jonka vanhimmat tunnetut käsikirjoituskopiot ovat toiselta vuosisadalta. Tekstin ulkoasusta ja sanavalinnoista on päätelty, että tämä voi olla kirjoitettu ennen Markuksen evankeliumia ja Matteuksen kirjoittamaa Heprealaisevankeliumia, jotka ovat ’virallisesti’ vanhimmat evankeliumit. Kokonainen koptinkielinen käännös on vuodelta 340, ja se löydettiin Nag Hammadista, Egyptistä 1945. Perimätietojen mukaan tämä on kirjoitettu Syyriassa alunperin kreikankielisenä. Kristinuskon alkuaikoina pyrittiin hävittämään tämän lisäksi kaikki kopiot Filippuksen evankeliumista ja Totuuden evankeliumista. Tämä on suomennettu englanninkielisestä ’kirjanoppineiden käännöksestä’. Tämän lisäksi olen tehnyt Novum-tyylisen ’sanasta sanaan’-suomennoksen tuosta koptinkielisestä tekstistä. Laitan sen nettin kunhan fonttiyhteensopivuusongelmat selviävät ja aikaa löytyy.

 

Nämä ovat ne salatut sanat, jotka elävä Jeesus puhui ja Didymos Juudas Tuomas tallensi.

1.       Ja hän sanoi, ”Kuka ikinä löytää näiden sanojen selityksen, hän ei tule maistamaan kuolemaa.”

2.       Jeesus sanoi, ”Ne jotka etsivät, eivät saisi lopettaa etsimistä ennen kuin löytävät. Kun he löytävät, he muuttuvat. Kun he muuttuvat, he tekevät ihmeitä, ja hallitsevat kaiken.”

3.       Jeesus sanoi, ”Jos teidän johtajanne sanovat teille, ’Katso, (Isän) valtakunta on taivaalla,’ silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Jos he sanovat teille, ’Se on meressä,’ silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys.”

4.       Jeesus sanoi, ”Henkilö, vanha päiviltään, ei epäröi kysyä viikon vanhalta lapselta elämän paikasta, ja tämä henkilö tulee elämään. Sillä monet ensimmäisistä tulevat viimeisiksi, ja heistä tulee yksi.”

5.       Jeesus sanoi, ”Tunne se, mikä on kasvojesi edessä, ja mikä sinulta on salattu, paljastetaan sinulle. Sillä ei ole mitään salattua mikä ei tulisi paljastetuksi. [Eikä ole mitään haudattu eikä se tulisi nostetuksi.]”

6.       Hänen opetuslapsensa kysyivät ja sanoivat hänelle, ”Haluatko meidän paastoavan? Kuinka meidän tulisi rukoilla? Pitäisikö meidän avustaa köyhiä? Minkälaista ruokavaliota meidän tulisi noudattaa?”

Jeesus sanoi, ”Älkää valehdelko, äläkä tee sellaista mitä inhoat, sillä kaikki asiat paljastetaan taivaan edessä. Kaiken jälkeen, ei ole mitään salattua mitä ei paljastettaisi, eikä mitään ole peitetty siten, että se jäisi salatuksi.”

7.       Jeesus sanoi, ”Onnekas on se leijona, jonka ihminen syö, niin että leijonasta tulee ihminen. Ja tyhmä on se ihminen, jonka leijona syö, ja silti leijonasta tulee ihminen.”

8.       Ja hän sanoi, henkilö on kuin viisas kalastaja, joka heitti verkkonsa mereen vetäen sen ylös täynnä pieniä kaloja. Niiden joukosta kalastaja löysi upean ison kalan. Hän heitti kaikki pienet kalat takaisin mereen, ja valitsi helposti ison kalan. Kaikki, joilla on korvat, on parempi kuunnella!

9.       Jeesus sanoi, katso, kylväjä meni ulos, otti kourallisen siemeniä ja viskasi ne. Osa putosi tielle, ja linnut tulivat ja söivät ne. Toiset putosivat kalliolle, eivätkä ne juurtuneet maaperään eivätkä tuottaneet tähkäpäitä. Toiset putosivat orjantappuroihn, ja ne tukahduttivat siemenet ja madot söivät ne. Ja toiset putosivat hyvään maahan ja tuottivat hyvän sadon: se tuotti kuusikymmentäkertaisen ja satakaksikymmentäkertaisen sadon.

10.    Jeesus sanoi, ”Minä olen tuonut tulen maailmaan, ja katso, vartioin sitä kunnes se palaa kunnolla.”

11.    Jeesus sanoi, ”Taivas katoaa, ja sen yllä oleva katoaa. Kuolleet eivät elä, eivätkä elävät kuole. Päivinä, jolloin söitte sitä, mikä on kuollut, teitte sen eläväksi. Kun olet valossa, mitä teet? Päivänä jolloin olit yksi, sinusta tuli kaksi. Mutta kun tulet kahdeksi, mitä teet?”

12.    Opetuslapset sanoivat Jeesukselle, ”Me tiedämme että sinä aiot lähteä luotamme. Kenestä tulee johtajamme?” Jeesus sanoi , ”Aivan sama missä olette te kuljette vanhurskaaseen Jaakobiin, jonka tähden taivas ja maa tulivat olemaan.”

13.    Jeesus sanoi opetuslapsilleen, ”Verratkaa minua johonkin ja kertokaa millainen olen.” Simon Pietari sanoi hänelle, ”Sinä olet kuin vanhurskas sanansaattaja.” Matteus sanoi hänelle, ”Sinä olet kuin viisas filosofi.” Tuomas sanoi hänelle, ”Opettaja, suuni on täysin kykenemätön sanomaan millainen olet.” Jeesus sanoi, ”Minä en ole opettajasi. Koska olet juonut, olet tullut myrkytetyksi kuplivasta lähteestä jota olen hoitanut.” Ja hän otti hänet erilleen ja puhui kolme puhetta hänelle. Kun Tuomas tuli ystäviensä luokse takaisin, he kysyivät häneltä, ”Mitä Jeesus sanoi sinulle?” Tuomas sanoi heille, ”Jos kerron teille yhden puheen jonka hän puhui minulle, poimitte kiviä ja kivitätte minut, ja kivistä lähtee tuli ja kuluttaa teidät.”

14.    Jeesus sanoi heille, ”Jos paastoatte, keräätte syntiä päällenne, ja jos rukoilette, teidät tuomitaan, ja jos annatte köyhille almuja, vahingoitatte henkiänne. Kun menette mihin maahan tahansa ja kuljekelette maaseudulla, kun ihmiset ottavat teidät sisälle, syökää mitä teille tarjotaan ja parantakaa sairaat heidän keskuudestaan. Kaiken jälkeen, se mikä menee suustasi sisään ei sinua saastuta, se mikä suustasi tulee ulos, se saastuttaa sinut.”

15.    Jeesus sanoi, ”Kun näette sen, joka ei ole naisesta syntynyt, langetkaa kasvoillenne ja palvokaa. Se on teidän Isänne.”

16.    Jeesus sanoi, ”Ehkä ihmiset luulevat että olen tullut tuomaan rauhan maailmaan. He eivät tiedä, että olen tullut aiheuttamaan taisteluita maan päälle: tulta, miekan, sodan. Sillä talossa on viisi: kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, ja he tulevat seisomaan yksin.”

17.    Jeesus sanoi, ”Minä tulen antamaan teille sellaista, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä käsi ei ole koskettanut ja mitä ei ole ihmissydämeen noussut.”

18.    Opetuslapset sanoivat Jeesukselle, ”Kerro meille, millainen loppu meille tulee.” Jeesus sanoi, ”Olette löytäneet alun, ja sitten etsitte loppua? Ymmärtäkää, loppu tulee olemaan siellä missä on alku. Onnittelut sille, joka seisoo alussa: hän tulee tuntemaan lopun eikä maista kuolemaa.”

19.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut sille joka tuli olemaan ennen olemaan tulemista. Jos te tulette opetuslapsikseni ja kiinnitätte huomionne puheisiini, nämä kivet palvelevat teitä. Sillä paratiisissa on teitä varten viisi puuta; ne eivät muutu kesällä eivätkä talvella, ja niiden lehdet eivät putoa. Joka ne tuntee ei maista kuolemaa.”

20.    Opetuslapset sanoivat Jeesukselle, ”Kerro meille minkälainen on Taivaan valtakunta.” Hän sanoi heille, se on kuin sinapin siemen, kaikista siemenistä pienin, mutta kun se putoaa valmistettuun maaperään, se tuottaa suuren kasvin ja tulee suojaksi taivaan linnuille.”

21.    Maria sanoi Jeesukselle, ”Minkälaisia ovat sinun opetuslapsesi?” Hän sanoi, he ovat kuin pienet lapset, jotka elävät pellolla joka ei ole heidän. Kun pellon omistajat tulevat, he sanovat ”Antakaa peltomme takaisin.” He ottavat vaatteensa pois heidän edessään järjestyksessä antaakseen ne heille takaisin, ja he palauttavat pellon heille. Tästä syystä sanon, jos talon omistajat tietävät varkaan olevan tulossa, he ovat vartiossa ennen varkaan tuloa eivätkä anna varkaan murtautua heidän taloonsa varastamaan heidän omaisuuttaan. Ja te, olkaa vartiossa maailmaa vastaan. Valmistakaa itsenne suurella voimalla, niin että varkaat eivät löydä tapaa päästä luoksenne, sillä ongelma jota odotat tulee.” Olkoon keskuuudessanne henkilö joka ymmärtää. Kun sato kypsyi, hän tuli nopeasti kantaen sirppiä ja korjasi sen. Jokaisen, jolla on korvat, olisi parasta kuunnella!

22.    Jeesus näki lapsia, joita imetettiin. Hän sanoi opetuslapsilleen, ”Nämä imevät lapset ovat kuin ne, jotka astuvat sisälle valtakuntaan.” He sanoivat hänelle, ”Astummeko siis valtakuntaan sisälle lapsina?” Jeesus sanoi heille, ”Kun teette kahdesta yhden, ja kun teette ulkopuolen sisäpuoleksi ja sisäpuolen ulkopuoleksi, ja yläpuolen kuin alapuoli, ja kun teette miehen ja naisen yhdeksi, niin ettei mies ole mies eikä nainen nainen, kun laitatte silmänne, kätenne ja jalkanne niille paikoille, mihin ne kuuluvat, kuvan kuvalle varattuun paikkaan, silloin te astutte sisälle [valtakuntaan].”

23.    Jeesus sanoi, ”Minä valitsen teideät, yhden tuhannesta ja kaksi kymmenestä tuhannesta, ja he seisovat yhtenä.”

24.    Hänen opetuslapsensa sanoivat, ”Näytä meille paikka, jossa olet, sillä sitä meidän täytyy etsiä.” Hän sanoi heille, ”Jokaisen, jolla on korvat, olisi parasta kuunella! Valon ihmisen sisällä on valo, ja se loistaa koko maailmalle. Jos se ei loista, on pimeää.”

25.    Jeesus sanoi, ”Rakasta ystäviäsi kuin omaa sieluasi, suojele heitä kuin silmääsi.”

26.    Jeesus sanoi, ”Sinä näet tikun ystäväsi silmässä, mutta et näe puuta omassa silmässäsi. Kun otat puun silmästäsi, näet tarpeeksi, että voit poistaa tikun ystäväsi silmästä.”

27.    ”Jos ette paastoa maailmalta, ette löydä valtakuntaa. Jos ette noudata sapattia sapattina, ette tule näkemään Isää.”

28.    Jeesus sanoi, ”Otin paikkani keskellä maailmaa, ja lihassa ilmestyin heille. Löysin heidät kaikki juoneina, eikä heissä ollut yhtään janoista. Minun sieluani särki ihmisyyden lasten tähden, koska he ovat sydämissään sokeita eivätkä näe, sillä he ovat tulleet tyhjään maailmaan, ja myös etsivät ulospääsyä tyhjästä maailmasta. Mutta sillä aikaa he ovat juovuksissa. Kun he ravistavat viininsä pois, he muuttavat tapansa.”

29.    Jeesus sanoi, ”Jos liha tuli olemaan hengen tähden, se on ihme, mutta jos henki tuli olemaan ruumiin tähden, se on ihmeiden ihme. Vielä ihmettelen, kuinka näin suuri hyvinvointi on tullut tähän köyhyyteen."

30.    Jeesus sanoi, ”Siellä missä on kolme jumalallista, he ovat jumalallisia. Missä on kaksi tai yksi, siellä minä olen heidän kanssaan.”

31.    Jeesus sanoi, ”Ei ole profeetta tervetullut kotikyläänsä, eikä lääkäri paranna niitä, jotka hänet tuntevat.”

32.    Jeesus sanoi, ”Korkealle kukkulalle rakennettu ja linnoitettu kaupunki ei sorru, eikä se voi olla piilossa.”

33.    Jeesus sanoi, ”Mitä korvallanne kuulette, toisella korvalla julistakaa katoiltanne. Kaiken jälkeen, ei kukaan sytytä lamppua ja laita sitä korin alle, eikä kukaan piilota sitä. Ennemmin, lamppu laitetaan lampunjalkaan, että jokainen tulija ja menijä näkisi sen valon.”

34.    Jeesus sanoi, ”Jos sokea johtaa sokeaa, he molemmat putoavat kuoppaan.”

35.    Jeesus sanoi, ”Et voi mennä vahvan taloon ja ottaa sitä voimalla ellet ensin sido hänen käsiään. Vasta sitten voit tutkia hänen talonsa.

36.    Jeesus sanoi, ”Älkää tuhlatko aikaanne suremiseen, aamusta iltaan ja illasta aamuun, [syömisistänne tai] pukeutumisistanne. [Olette paljon parempia kuin liljat, jotka eivät puhu eivätkä pyöri. Ja kun teillä ei ole vaatteita, mitä puette päällenne? Kuka lisää teille pituutta? Se sama antaa teille vaatetuksenne.]”

37.    Hänen opetuslapsensa sanoivat, ”Milloin ilmestyt meille, ja milloin me näemme sinut?”Jeesus sanoi, ”Kun riisuudutte häpeilemättä, otatte vaatteene ja laitatte ne jalkojenne alle kuin pienet lapset ja hypitte, silloin te näette elävän pojan ettekä pelkää.”

38.    Jeesus sanoi, ”Usein te olette halunneet kuulla näitä sanoja joita puhun teille, eikä teillä ole ketään muuta jolta kuulisitte ne. Tulee päiviä, jolloin te etsitte minua ettekä löydä.”

39.    Jeesus sanoi, ”Fariseukset ja kirjanoppineet ovat ottaneet tiedon avaimet ja piilottaneet ne. He eivät ole astuneet sisälle eivätkä anna kenenkään muunkaan tehdä niin. Olkaa te ovelia kuin käärmeet ja yksinkertaisia kuin kyyhkyset.”

40.    Jeesus sanoi, ”Isä on istuttanut viinirypäleen. Koska se ei ole vahva, se vedetään juurineen ylös ja se menehtyy."

41.    Jeesus sanoi, ”Jokainen, jolla on jotain kädessään, tulee saamaan lisää, ja jokaisella, jolla ei ole mitään, siltä otetaan sekin vähä pois.”

42.    Jeesus sanoi, ”Olkaa ohikulkijoita.”

43.    Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle, ”Kuka sinä olet sanomaan meille näitä asioita?” ”Ette ymmärrä, kuka olen, siitä, mitä minä sanon teille. Mieluummin, olette tulleet juutalaisten kaltaisiksi, jotka rakastavat puuta mutta vihaavat sen hedelmää, tai rakastavat hedelmää mutta vihaavat puuta.”

44.    Jeesus sanoi, ”Joka pilkkaa Isää, saa anteeksi, ja joka pilkkaa poikaa, saa anteeksi, mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, hänelle ei anneta anteeksi maassa eikä taivaassa.”

45.    Jeesus sanoi, ”Ei viinirypäleitä korjata orjantappuroista, eikä viikunoita ohdakkeista, sillä ne eivät tuota hedelmää.” Hyvät ihmiset tuottavat hyvää siitä, mitä he ovat varastoineet; pahat ihmiset tuottavat pahaa siitä, mitä he ovat sydämiinsä varastoineet, ja sanovat pahoja asioita. Sillä sydämen ylitsevuotavuudesta he tuottavat pahuutta.

46.    Jeesus sanoi, ”Aatamista Johannes Kastajaan, naisista syntyneiden joukossa ei ole suurempaa kuin Johannes Kastaja. Mutta minä olen sanonut että kuka tahansa teistä, joka tulee lapseksi, tunnistaa valtakunnan ja tulee suuremmaksi kuin Johannes.”

47.    Jeesus sanoi, ”Ihminen ei voi ratsastaa kahta hevosta eikä taivuttaa kahta jousta. Eikä orja voi palvella kahta herraa, muuten orja kunnioittaa toista ja loukkaa toista. Ei kukaan juo ikääntynyttä viiniä ja halua heti juoda uutta viiniä. Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin, tai ne saattavat hajota, eikä ikääntynyttä viiniä kaadeta uuteen leiliin ettei se pilaantuisi. Uutta paikkaa ei ommella vanhaan kankaaseen ettei siihen tulisi repeämiä.”

48.    Jeesus sanoi, ”Jos kaksi tekee keskenään rauhan yhdessä talossa, he sanovat vuorelle ’Liiku tänne!’ ja se liikkuu.”

49.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut niille, jotka ovat yksinäisiä ja valittuja, sillä te löydätte valtakunnan. Sillä sieltä te olette tulleet ja sinne te jälleen palaatte.”

50.    Jeesus sanoi, ”Jos he sanovat teille, ’Mistä te olette tulleet?’ vastatkaa ’Me olemme tulleet valosta, paikasta jossa valo tuli olemaan itsestään, vakiintui ja ilmestyi heidän kuvassaan.’ Jos he sanovat teille ’Oletko se sinä?’ vastatkaa ’Me olemme sen lapsia, ja me olemme elävän Jumalan valittuja.’ Jos he kysyvät teiltä, ’Mikä on todisteena Isästä sinussa?’ vastatkaa ’Se on liike ja lepo’.”

51.    Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle, ”Milloin tulee loppujen kuolleiden hetki, ja milloin tulee uusi maailma?” Hän sanoi heille, ”Mitä odotatte tulevaksi on jo tullut, mutta ette tiedä sitä.”

52.    Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle, ”Kaksikymmentäneljä profeettaa on Israelissa puhunut, ja he ovat kaikki puhuneet sinusta.” Hän sanoi heille, ”Te ette ole välittäneet elävästä joka on keskuudessanne, ja olette puhuneet kuolleista.”

53.    Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle, ”Onko ympärileikkaus tarpeellinen vai ei?” Hän sanoi heille, ”Jos se olisi tarpeellinen, heidän vanhempansa tuottaisivat valmiiksi ympärileikattuja lapsia. Ennemmin, todellinen ympärileikkaus hengessä on tullut hyödyllisemmäksi joka tavalla.”

54.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut köyhille, sillä he kuuluvat Taivaan valtakuntaan.”

55.    Jeesus sanoi, ”Joka ei vihaa isäänsä ja äitiänsä ei voi olla opetuslapseni, ja joka ei vihaa veljiään ja siskojaan, ja kanna ristiä kuten minä teen, ei ole minun arvoiseni.”

56.    Jeesus sanoi, ”Jokainen, joka on tullut tuntemaan maailman on löytänyt raadon, ja joka on raadon löytänyt, hänen mielestään maailma ei ole arvollinen.”

57.    Jeesus sanoi, Isän valtakunta on kuin henkilö jolla on hyvä siemen. Hänen vihollisensa tuli yöllä ja kylvi rikkaruohoa hyvän siemenen sekaan. Kylväjä ei antanut työläistensä kitkeä rikkaruohoja, ja sanoi heille, ”Ei, muuten te voisitte kitkeä rikkaruohot ja vehnät niiden mukana.” Sillä sadonkorjuun päivänä rikkaruohot näkyvät selvästi, ja ne vedetään pois ja poltetaan.

58.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut sille, joka on ahkeroinut ja löytänyt elämän.”

59.    Jeesus sanoi, ”Katsokaa siihen, joka elää, niin kauan kuin elätte, muuten kuolette ja sitten yritätte katsoa sitä, joka elää, mutta ette voi nähdä.”

60.    Hän näki samarialaisen kantavan lammasta ja kulkevan Juudeaan. Hän sanoi opetuslapsilleen, ”Tuo henkilö lampaan ympärillä.” He sanoivat hänelle, ”Niin että hän tappaa sen ja syö sen.” Hän sanoi heille, ”Hän ei syö sitä kun se elää, vaan vasta, kun hän on tappanut sen ja siitä on tullut raato.” He sanoivat, ”Muuten hän ei voi sitä tehdä.” Hän sanoi, ”Niin myös te, etsikää itsellenne paikka, jossa voitte levätä, muuten teistäkin tulee raato ja teidät syödään.”

61.    Jeesus sanoi, ”Kaksi lepäilee sohvalla; yksi kuolee ja toinen jää eloon.” Salome sanoi, ”Kuka olet Herra? Olet noussut sohvalleni ja syönyt pöydältäni kuin olisit jostakin.” Jeesus sanoi hänelle, ”Minä tulen siitä joka on se, mitä on kaikki. Minä olen saanut kaiken Isältäni.” ”Minä olen sinun opetuslapsesi.” ”Tämän tähden sanon, jos yksi on kaikki, yksi täytetään valolla, mutta jos yksi jaetaan, se tulee täytetyksi pimeydellä.”

62.    Jeesus sanoi, ”Minä paljastan salaisuuteni niille, jotka ovat sen arvoisia. Älä anna vasemman kätesi tietää, mitä oikea kätesi on tekemässä.”

63.    Jeesus sanoi, oli rikas mies jolla oli paljon rahaa. Hän sanoi, ”Minä sijoitan kaikki rahani siten, että kylvän, niitän, istutan, ja täytän varastohuoneeni tuotteilla niin, ettei minulta puuttuisi mitään.” Näitä asioita hän ajatteli sydämessään, mutta samana yönä hän kuoli. Jokaisen, jolla on korvat, olisi parasta kuunnella!

64.    Jeesus sanoi, henkilölle oli tulossa vieraita. Kun hän oli valmistanut päivällisen, hän lähetti orjansa kutsumaan vieraita. Orja meni ensimmäisen luo ja sanoi, ”Mestarini kutsuu sinua.” Ja tämä vastasi, ”Muutamat kauppiaat ovat minulle velkaa ja he ovat tulossa maksamaan tänään. Minun täytyy mennä ja opastaa heitä. Olen pahoillani, mutta en pääse päivälliselle.” Orja meni toisen luokse ja sanoi hänelle, ”Mestarini on kutsunut sinut.” Ja tämä vastasi orjalle, ”Olen ostanut talon, ja minut on kutsuttu toisaalle päiväksi. Ei minulla ole aikaa.” Orja meni seuraavan luokse ja sanoi, ”Mestarini kutsuu sinua.” Mutta tämä vastasi, ”Ystäväni on menossa naimisiin, ja minun täytyisi järjestellä juhla-ateriaa, en pääse tulemaan.” Ja orja meni seuraavan luokse ja sanoi hänelle, ”Mestarini kutsuu sinua.” Tämä vastasi orjalle, ”Olen ostanut kerrostalon ja menen keräämään vuokria. En pääse tulemaan, olen pahoillani.” Orja palasi takaisin ja sanoi mestarilleen, ”Ne, jotka kutsuit päivälliselle, eivät pääse tulemaan.” Mestari sanoi orjalleen, ”Mene ulos kaduille ja kutsu kaikki, ketä löydät, päivälliselle.” Ostajat ja kauppiaat eivät astu sisälle Isäni paikkoihin.

65.    Hän sanoi, henkilö omisti viinitarhan ja vuokrasi sen viljelijöille, niin että he tekisivät työn ja hän korjaisi heiltä sadon. Hän lähetti orjansa niin että viljelijät antaisivat hänelle sadon. He ottivat hänet kiinni, hakkasivat hänet ja melkein tappoivat hänet ja orja palasi kertomaan tästä herralleen. Hänen herransa sanoi, ”Ehkä hän ei tuntenut heitä.” Hän lähetti toisen orjan, ja viljelijät hakkasivat hänetkin. Silloin herra lähetti poikansa ja sanoi, ”Ehkä he kunnioittavat poikaani.” Koska viljelijät tiesivät, että hän oli viinitarhan perijä, he tappoivat hänet. Jokaisen, jolla on korvat, olisi parasta kuunnella!

66.    Jeesus sanoi, ”Näyttäkää minulle kivi, jonka rakentajat hylkäsivät: se on rakennuksen tärkein kivi {kulmakivi}.”

67.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut teille, kun teitä vihataan ja vainotaan, eikä löydy paikkaa, kaikkialla teitä vainotaan.”

68.    Jeesus sanoi, ”Ne jotka tietävät kaiken, mutta ovat itsessään vajaita, ovat täysin vajaita.”

69.    Jeesus sanoi, ”Onnittelut niille, jotka ovat olleet sydämissään vainottuja, sillä he ovat niitä jotka todella tulevat tuntemaan Isän. Onnittelut nälkäisille, sillä vatsanne tulee täytetyksi.”

70.    Jeesus sanoi, ”Jos tuot esiin sen, mikä sinussa on, se mitä sinulla on, pelastaa sinut. Mutta jos sinulla ei ole sitä, se mitä sinulla ei ole, tappaa sinut.”

71.    Jeesus sanoi, ”Minä tuhoan tämän huoneen, eikä kukaan voi sitä rakentaa, ei milloinkaan.”

72.    Hänelle sanottiin, ”Kerro veljilleni, että jakaisivat isäni omaisuuden kanssani.” Hän sanoi, ”herra, kuka minusta teki jakajan?” Hän kääntyi opetuslastensa puoleen ja sanoi, ”En ole jakaja, vai olenko?”

73.    Jeesus sanoi, ”Sato on valtava mutta työmiehiä on vähän, rukoillaan siis sadonkorjuun päällikköä lähettämään työmiehiä pelloille.”

74.    Hän sanoi, ”Herra, on paljon janoisia, mutta kaivossa ei ole mitään.”

75.    Jeesus sanoi, ”Monet seisovat ovella, mutta ne, jotka ovat yksin, astuvat sisälle häähuoneeseen.”

76.    Jeesus sanoi, ”Isän valtakunta on kuin kauppias, joka oli hankkinut kauppatavaraa ja löysi helmen. Tämä kauppias oli järkevä, hän myi kauppatavaran ja osti sen yhden helmen itselleen. Niin myös te, etsikää hänen aarrettaan joka on horjumaton ja kestävä, sitä ei koiperhonen syö eivätkä madot tuhoa.”

77.    Jeesus sanoi, ”Minä olen valo kaikkien yllä. Minä olen kaikki: minusta kaikki lähti ja minuun kaikki palaa. Leikkaa puusta pala; minä olen siellä. Nosta kiveä, ja löydät minut sieltä.”

78.    Jeesus sanoi, ”Miksi olette tulleet maaseudulle? Katsomaan ruokoa, jota tuuli heiluttaa? Ja nähdäksenne ihmisen hienoissa vaatteissa, kuten hallitsijanne ja valtiaanne? He ovat pukeutuneet hienosti, eivätkä voi ymmärtää totuutta.”

79.    Nainen väkijoukossa sanoi hänelle, ”Onnellinen on se kohtu, joka sinut kantoi, ja rinnat jotka ruokkivat sinua.” Hänelle Jeesus sanoi, ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat kuulleet Isän sanan ja ovat todella pitäneet sen. Sillä tulee päivät, jolloin sanotaan, ’Onnellinen on se kohtu, joka ei ole kantanut ja rinnat, jotka eivät ole maitoa antaneet.”

80.    Jeesus sanoi, ”Jokainen, joka on tullut tuntemaan maailman on löytänyt ruumiin, ja joka on ruumiin löytänyt, hänen mielestään maailma ei ole arvollinen.”

81.    Jeesus sanoi, ”Antakaa terveeksi tulleiden hallita, ja antakaa sen, jolla on valtaa, luopua siitä.”

82.    Jeesus sanoi, ”Jokainen, joka on lähelläni, on lähellä tulta, mutta joka on minusta kaukana, on kaukana valtakunnasta.”

83.    Jeesus sanoi, ”Kuvat ovat näkyviä ihmisille, mutta valo niiden sisällä on piilotettu Isän kuvan valoon. Hän tulee paljastetuksi, mutta hänen kuvansa on hänen valonsa piilottama.”

84.    Jeesus sanoi, ”Kun näette muotokuvanne, olette onnellisia. Mutta kun näette kuvia teistä jotka tulivat olemaan ennen teitä, eivätkä kuole tai tule näkyviksi, kuinka paljon joudutte kantamaan!”

85.    Jeesus sanoi, ”Aadam tuli suuresta voimasta ja hyvinvoinnista, mutta hän ei ollut teidän arvoisenne. Sillä jos hän olisi ollut arvoisenne, ei hän olisi maistanut kuolemaa.”

86.    Jeesus sanoi, ”Ketuilla on luolat ja linnuilla pesät, mutta ihmisillä ei ole paikkaa, johon laskeutua lepäämään.”

87.    Jeesus sanoi, ”Kuinka kurja onkaan ruumis joka on riippuvainen ruumiista, ja kuinka kurja onkaan sielu, joka on näistä kahdesta riippuvainen.”

88.    Jeesus sanoi, ”Viestintuojat ja profeetat tulevat luoksenne ja antavat teille sen, mikä kuuluu teille. Samalla te annatte heille sen, mitä teillä on, ja kysytte toisiltanne, ”Milloin he tulevat ottamaan sen, mikä kuuluu heille?”

89.    Jeesus sanoi, ”Miksi pesette kupin ulkopuolen? Ettekö ymmärrä, että se, joka on tehnyt ulkopuolen, on sama, joka on tehnyt sisäpuolenkin.”

90.    Jeesus sanoi, ”Tulkaa luokseni, sillä ikeeni on mukava ja herruuteni hellävarainen, ja löydätte itsellenne levähdyspaikan.”

91.    He sanoivat hänelle, ”Kerro meille, kuka olet, että voisimme uskoa sinuun.” Hän sanoi heille, ”Te tutkitte taivaan ja maan kasvoja, mutta ette ole tulleet tuntemaan sitä, joka on teidän kanssanne, ettekä tiedä kuinka tutkitaan nykyhetkeä.”

92.    Jeesus sanoi, ”Etsikää, niin te löydätte. Menneisyydessä kuitenkin, en kertonut teille asioita joita silloin kysyitte. Nyt haluaisin kertoa ne, mutta te ette etsi niitä enää.”

93.    ”Älä anna sitä, mikä on pyhää, koirille, sillä ne saattavat heittää sen lantakasaan. Älä heitä helmiä sioille, tai ne saattavat {tallata} ne {ja kääntyä ja repiä teidät}.”

94.    Jeesus sanoi, ”Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.”

95.    Jeesus sanoi, ”Jos sinulla on rahaa, älä lainaa korkoa vastaan. Ennemmin anna jollekin jolta et odota saavasi sitä takaisin.”

96.    Jeesus sanoi, ”Isän valtakunta on kuin nainen. Hän otti pienen hapantaikinan, leipoi taikinan, ja teki siitä suuria leivänpaloja. Jokaisen, jolla on korvat, olisi parasta kuunnella!”

97.    Jeesus sanoi, ”Isän valtakunta on kuin nainen, joka kantoi täyttä ruoka-astiaa. Kun hän kulki yksin kaukaista tietä, astian kahva hajosi ja ruoka levisi hänen takaansa pitkin tietä. Hän ei tiennyt sitä, sillä hän ei ollut huomannut ongelmia. Kun hän saapui taloon, laittoi hän astian alas ja huomasi sen olevan tyhjä.”

98.    Jeesus sanoi, ”Isän valtakunta on kuin mies, joka haluaa tappaa jonkun voimakkaan. Kun hän oli vielä kotona, hän veti miekkansa ja iski sen seinään nähdäkseen, menisikö hänen kätensä sisään. Sitten hän tappoi voimakkaan.”

99.    Opetuslapset sanoivat, ”Sinun veljesi ja äitisi seisovat ulkona.” Hän sanoi heille, ”Ne jotka tekevät minun taivaallisen Isäni tahdon, ovat minun veljeni ja äitini. He ovat niitä, jotka astuvat sisälle Isäni valtakuntaan.”

100.He näyttivät Jeesukselle kultakolikkoa ja sanoivat, ”Rooman keisarin ihmiset vaativat veroja meiltä.” Hän sanoi heille, ”Antakaa keisarille se, mikä on keisarin, antakaa Jumalalle se, mikä on Jumalan ja antakaa minulle se, mikä on minun.”

101.”Joka ei vihaa [isäänsä ja] äitiänsä kuten minä, ei voi olla opetuslapseni, ja joka ei rakasta [isäänsä ja] äitiänsä kuten minä, ei voi olla opetuslapseni. Sillä äitini […], mutta minun todellinen äitini antoi minulle elämän.”

102.Jeesus sanoi, ”Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä.”

103.Jeesus sanoi, ”Onnittelut niille, jotka tietävät, mistä kapinalliset aikovat hyökätä. He voivat mennä ja varustaa itsensä ja valmistautua ennen kapinallisten tuloa.”

104.He sanoivat Jeesukselle, ”Tule, rukoillaan tänään ja paastotaan.” Jeesus sanoi, ”Minkä synnin minä olen tehnyt, tai mitä jättänyt tekemättä? Ennemmin, kun sulhanen jättää morsiussviitin, antaa silloin kansan rukoilla ja paastota.”

105.Jeesus sanoi, ”Jokaista, joka tuntee isänsä ja äitinsä, tullaan kutsumaan huoran lapseksi.”

106.Jeesus sanoi, ” Kun teette kaksi yhdeksi, teitä tullaan kutsumaan Aadamin lapsiksi, ja kun sanotte, ’vuori, liiku tänne!’ se liikkuu.”

107.Jeesus sanoi, valtakunta on kuin paimen jolla oli sata lammasta. Yksi niistä, suurin, eksyi. Hän jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän ja etsi sitä yhtä kunnes hän löysi sen. Kun hän oli ahkeroinut, hän sanoi lampaalle, ’rakastan sinua enemmän kuin niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää.”

108.Jeesus sanoi, ”Joka juo suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen siksi ihmiseksi, ja hänelle tulevat paljastetuiksi kaikki salatut asiat.”

109.Jeesus sanoi, valtakunta on kuin ihminen, jonka peltoon oli kätketty aarre, eikä hän tiennyt sitä. Kun hän kuoli, hän jätti pellon pojalleen. Poikakaan ei tiennyt sitä. Hän otti pellon haltuunsa ja myi sen. Ostaja meni kaivelemaan, löysi aarteen, ja alkoi lainata rahaa korkoa vastaan kenelle vain tahtoi.”

110.Jeesus sanoi, ”Joka on löytänyt maailman ja tullut hyvinvoivaksi, kääntäköön selkänsä maailmalle.”

111.Jeesus sanoi, ”Taivas ja maa kääritään kokoon teidän läsnäollessanne, ja joka elää elävästä, ei näe kuolemaa.” Eikö Jeesus sano ”Ne jotka ovat löytäneet itsensä, heidän mielestään maailma ei ole arvollinen”?

112.Jeesus sanoi, ”Kirottu on liha joka on riippuvainen sielusta. Kirottu on sielu, joka on riippuvainen lihasta.”

113.Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle, ”Milloin valtakunta tulee?” ”Se ei tule odottamalla sen tuloa. Ei sanota ’katso, täällä!’ tai ’katso, tuolla!’. Ennemmin valtakunta levitetään maan päälle, eivätkä ihmiset näe sitä.”

[Puhe, joka on lisätty kirjoitukseen myöhempänä ajankohtana]

114.Simon Pietari sanoi hänelle, ”Anna Marian jättää meidät, sillä naiset eivät ansaitse elämää.” Jeesus sanoi, ”Katso, minä opastan häntä tehdäkseni hänestä miehen, niin että hänkin tulisi eläväksi hengeksi muistuttamaan teitä miehiä. Sillä jokainen nainen, joka tekee itsestään miehen astuu sisälle Taivaan valtakuntaan.”