Habakuk, targum

KR1933 pohjatekstillä, targumin erot kursiivilla. Viimeinen luku on täydellinen esimerkki siitä, kuinka targum kääntää runomuotoista tekstiä.

 

Luku 1.

Se profetia, jonka profeetta Habakuk profetoi.

2. Kuinka kauan, Herra, minun täytyy rukoilla? Eikö sinun edessäsi ole paljastettua? Minä valitan edessäsi väkivallan ihmisistä. Etkö sinä pysty vapauttamaan?

3. Minkätähden sinä annat minun nähdä sortamista, ja katsella niitä, jotka harjoittavat turhaa petosta? Minun edessäni on ryöstäjiä, ja väkivallan miehiä, jotka vain vahvistuvat riidanhalusta ja ylimielisyydestä.

4. Sentähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton kalvaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.

5. Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä olen tehnyt teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, kun siitä kerrottaisiin.

6. Sillä katso, minä nostan kaldealaiset, tuiman ja nopean kansan, joka kulkee maata lavealti ja ottaa omaksensa kaupungit, jotka eivät ole sen.

7. Se on hirmuinen ja peljättävä, siitä itsestään tulee sen oikeus ja sen säädös.

8. Sen hevoset ovat nopeammat kuin pantterit, ne juoksevat kiivaammin kuin sudet illoin. Sen ratsumiehet ovat lukuisat - kaukaa tulevat sen ratsumiehet, ne lentävät, niinkuin kotka syöksyy syönnökselleen.

9. Se tulee kaikkinensa ryöstämään, heidän kasvojensa hahmo on itätuulen kaltainen; se kokoaa vankeja kuin hietaa.

10. Pilkkanaan pitää se kuninkaat ja naurunansa ruhtinaat. Se nauraa kaikille voimallisille kaupungeille, kasaa kokoon hiekkaa ja valloittaa ne.

11. Sitten, koska sen henki oli korotettu sen ylle, he lähtivät kuningaskunnastaan, mutta joutui syynalaiseksi, koska he kunnioittivat omia epäjumaliaan.

12. Etkö sinä alussa luonut maailmaa, Herra? minun pyhä Jumalani? Sinä, Jumala, olet totuuden tuomari yli kaikkien luotujesi, pyhä niiden keskellä, jotka tekevät totuutta. Sinun sanasi kestää iankaikkisesti. Oi Herra, sinä olet asettanut sen tuomiota varten. ja sinä, voimallinen, vahvistit sen kostoa varten.

13. Sinun sanasi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahan tekijöitä etkä saata katsella niitä, jotka harjoittavat tyhjiä valheita. Eikö se ole paljastettua sinun edessäsi? Minkätähden minä katselen sortajia, kun sinä suot heille lisäaikaa ja he nielevät niitä, jotka ovat heitä itseään parempia?

14. Ja sinä olet tehnyt ihmiset samankaltaisiksi kuin meren kalat, kuin matelevaiset, joilla ei ole hallitsijaa?

15. He ovat kaikki kuin kalastajia, jotka saavat kalaa koukulla, vetää heidät pyydyksessään ja kokoaa heidät verkkoonsa. Sentähden se iloitsee ja riemuitsee.

16. Sentähden he uhraavat aseilleen ja polttavat suitsuketta säädöksilleen, sillä niitten turvin sen ateria on hyvää, sen ruoka virvoittava.

17. Saako se sentähden lähettää sotajoukkojaan, aina surmata kansoja säälimättä?

 

Luku 2.

Profeetta sanoi; minä seison vartiopaikallani valmiina, palvelen omalla paikallani ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän rukoukseeni vastaa.

2. Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Profetia on kirjoitettu, ja ilmoitettu selvästi lain kirjassa, niin että sen lukija voi nopeasti viisastua".

3. Sillä se profetia on valmis aikaansa varten, ja loppu on säädetty, eikä se petä. Jos se viipyy jossain kohdassa, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu ajallaan, eikä se myöhästy.

4. Katso, pahantekijät ajattelevat, ettei mikään näin tapahdu; mutta vanhurskas on elävä uskosta.

5. Ja vielä: pahuudestaan ylpeä ihminen on kuin viinin eksyttämä; mutta hän ei saa elää, hän, joka levittää kitansa kuin tuonela ja on täyttymätön kuin kuolema, kokoaa itselleen kaikki kansakunnat ja kerää lähelleen kaikki kuningaskunnat.

6. Mutta ne kaikki virittävät hänestä pilkkalaulun, ivarunon, arvoituslaulun; he sanovat: Voi sitä, joka hankkii paljon omaisuutta, mikä ei ole hänen - ja kuinkahan pitkäksi aikaa kasvatat velkasi voimaa itseäsi vastaan?

7. Eivätkö nouse äkisti sinun vaivaajasi, eivätkö ilmesty sinun ravistajasi? Ja sinä joudut niiden ryöstettäväksi.

8. Sillä niinkuin sinä olet riistänyt monia kansakuntia, niin riistävät sinua kaikki jäljellejääneet kansat ihmisveren tähden ja väkivallan tähden, joka on tehty Israelin maalle, Jerusalemin kaupungille ja kaikille sen asukkaille.

9. Voi sitä, joka kiskoo väärää voittoa huoneensa hyväksi laittaakseen asumuksensa korkealle, pelastuakseen pahan vallasta!

10. Sinä olet neuvoillasi tuottanut häpeätä huoneellesi, ryöstämällä paljon kansoja, ja olet rikkonut itseäsi vastaan.

11. Sillä kivi seinästä on huutava väkisin viejää vastaan ja orsi katosta on vastaava.

12. Voi sitä, joka rakentaa kaupungin verivelkojen varaan ja perustaa kylän vääryyden varaan!

13. Katso, suuret ja pahanlaatuiset vitsaukset tulevat Herralta Sebaotilta, ja kansat näkevät vaivaa tulen hyväksi ja kansakunnat väsyttävät itseänsä tyhjän hyväksi.

14. Sillä maa on oleva täynnä Herran pelon tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.

15. Voi sitä, joka juottaa lähimmäistänsä, joka sekoittaa juoman vihallaan ja juovuttaa hänet nähdäkseen hänen alastomuutensa paljastettuna!

16. Sinä ravitset itsesi häpeällä, et kunnialla: niinpä juo sinäkin ja paljasta itsesi. Sinun kohdallesi on kääntyvä Herran kirouksen malja ja häväistys kunnian sijaan.

17. Sillä sinut on peittävä pyhäkölle tekemäsi väkivalta ja sen kansan hävitys on tuhoava sinut, ihmisveren tähden ja väkivallan tähden, joka on tehty Israelin maalle, Jerusalemin kaupungille ja kaikille sen asukkaille.

18. Mitä hyötyä on veistetystä kuvasta, että sen valmistaja veistää sen, ja valetusta kuvasta ja valheen opettajasta, että sen valmistaja siihen sydämessään luottaa ja tekee hyödyttömiä epäjumalia?

19. Voi sitä, joka sanoo puupatsaalle: 'Heräjä!' ja kiviselle epäjumalalle: 'Nouse!' Mutta se on äänetön ja vaiti. Katso, se on silattu kullalla ja hopealla, ja henkeä siinä ei ole, ei ensinkään.

20. Mutta Herra on valinnut, että hänen kirkkautensa läsnäolo asustaisi hänen pyhässä temppelissänsä, hänen edessään menehtyköön kaikki maan epäjumalat."

 

Luku 3.

Profeetta Habakukin rukous, jonka profeetta rukoili, kun hänelle paljastettiin se aikalisä, joka annetaan pahan tekijöille, että jos he palaisivat opetukseen täydellisellä sydämellä, heille annettaisiin anteeksi kaikki heidän syntinsä, joita he ovat hänen edessään tietämättömyydessään tehneet.

2. Herra, minä olen kuullut sanoman sinun voimastasi, ja olen peljästynyt. Herra, sinun tekosi ovat suuret, sillä sinä suot lisää aikaa pahan tekijöille, nähdäksesi, palaavatko he sinun opetukseesi, mutta eivät he ole palanneet, ja he vihastuttavat sinua kesken vuotten, jotka sinä olet antanut heille elettäväksi. Sen tähden sinä teet voimasi tiettäväksi kesken niiden vuosien, sillä sinä olet luvannut uudistaa maailman ja kostaa niille pahan tekijöille, jotka eivät välitä sinun sanastasi. Mutta vihastuksesi keskellä sinä muistat armahtaen niitä vanhurskaita, jotka tekevät sinun tahtoasi.

3. Kun hän antoi lakinsa kansalleen, Jumala ilmestyi etelästä, Pyhä Paaranin vuorelta, iankaikkisella voimalla. Hänen valtasuuruutensa loisto peittää taivaat, hänen ylistystänsä julistavia on maa täynnä.

4. Hänen kunniansa loisto ilmestyi, kuin luomakunnan loisto, ja kipinöitä sinkoili hänen loisteliaista vaunuistaan. Siellä hän paljasti sen kirkkautensa läsnäolon, joka oli kätketty ihmislapsilta korkeuksiin.

5. Hänen edellänsä lähetettiin kuoleman enkeli ja hänen sanansa palava tuli seurasi hänen jäljessänsä.

6. Hän ilmestyi, ja järisytti maan, ja toi vedenpaisumuksen sen sukupolven ihmisten ylle, jotka eivät välittäneet hänen sanastaan, ja kun he vielä tekivät syntiä hänen edessään, heidän syntiensä kautta hän saattoi kansakunnat hämmennyksiin. Ikivuoret särkyvät, ikuiset kukkulat vaipuvat, iankaikkinen voima kuuluu hänelle!

7. Kun Israelin huone palveli epäjumalia, minä annoin heidät pahantekijä Kuusanin käsiin, ja kun he taas palasivat opetukseeni, minä tein ihmeitä ja voimatekoja heidän puolestaan; minä vapautin heidät Midianin vallasta Gideonin, Joashin pojan, käden kautta.

8. Herra, olitko vihastunut kuninkaisiin ja niiden sotajoukkoihin, jotka olivat lukuisat kuin virran vedet? Niin, sinun vihasi oli kuninkaita vastaan, ja meressä sinä osoitit heille väkevän kostosi, kun sinä ilmestyit loisteliailla vaunuillasi. Sinun kirkkautesi läsnäolo on voima ja pelastus sinun kansallesi!

9. Sinä ilmestyit voimassasi, sen liittosi tähden, joka oli niiden heimojen kanssa. Sinun sanasi pysyy iankaikkisesti! Heitä varten sinä halkaisit kalliot, tulvivat virrat lähtivät maasta.

10. Kun sinä ilmestyit Siinain vuorella, he katselivat sinun kirkkauttasi, vuoret järkkyivät, rankkasade purki vettä, syvyys antoi äänensä, korkeuksien sotajoukot hämmästyivät ja katselivat ääneti.

11. Vielä, kun sinä teit ihmeitäsi Joosuan puolesta Gibeonin tasangolla, aurinko ja kuu seisahtuivat radoilleen. Sinun kansasi vahvistui sinun sanasi kautta, sinun voittovoimastasi!

12. Kun sinä toit kirouksen kansasi vihollisten ylle, kun sinä ilmestyit tuhoamaan maan pahantekijät, sinä tapoit kansoja vihassa.

13. Sinä olet ilmestynyt vapauttamaan kansaasi, auttamaan Messiastasi. Sinä murskaat kuninkaat heidän edestään ja ruhtinaat palatseistaan. Sinä ajat pahantekijön pois, hävität heidän sotajoukkonsa. Sinun kansasi jalat ovat vihollistensa kaulan yllä. Sinun sanasi pysyy iankaikkisesti!

14. Sinä halkaisit meren Mooseksen sauvan kautta, ja niitä väkeviä miehiä, faaraon sotajoukkojen johtajia, jotka suunnittelivat kansaasi vastaan, sinä ajoit heitä takaa pyörremyrskyillä, sinä hukutit heidät Punaiseen mereen, koska he sortivat ja orjuuttivat sinun kansaasi, ja antoivat salassa neuvoja heidän tuhoamisekseen.

15. Sinä ilmestyit sen meren yllä loisteliaassa vaunussasi, paljojen vetten kuohuessa.

16. Babylon sanoi; minä kuulin tämän, ja minun kuninkaani vapisee siitä tuomiosta, jolla egyptiläiset tuomittiin, minun huuleni värisevät huudosta, kauhu valtaa viisaani, minä seison paikallani ja tutisen, kun hän on minut hylännyt ahdistuksen päivää varten, jolloin kansansa pakkosiirtolaiset tuodaan takaisin ja hän minutkin tuhoaa!

17. Sillä ei Babylonin kuningaskunta kestä, eikä ole vallitseva Israelia. Meedian kuninkaat tapetaan, eivätkä Kreikan soturit menesty. Roomalaiset hävitetään, eivätkä he enää kerää veroja Jerusalemissa.

18. He tulevat ylistämään sen merkin ja vapautuksen tähden, jonka sinä olet tekevä Messiaan ja oman kansasi jäännöksen puolesta, sanoen profeetan lailla: minä riemuitsen Herran sanassa, iloitsen pelastuksen tuojassa, Jumalassa.

19. Herra on Jumala, joka tukee minua voimallaan. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niinkuin peurat ja asettaa minut seisomaan turvapaikkaani. Hänelle kuuluvat voitot ja voimateot. Hänen edessään minä veisaan ylistyslaulujani.