Mooseksen suuruus

Gedolath Moshe, juutalainen teos, josta painettu kirja 1849 Varsovassa, ja tämä on siitä suomennettu. Tekstin alkuperästä ja historiasta ei ole tietoa, mutta teos viittaa suoraan useisiin 1-200 luvun kirjoihin. Taivas, shamaim, aramean shmaia, on monikko ja koostuu monesta osasta. Juutalaisessa kirjallisuudessa yleensä aina seitsemästä, ja tämä on esimerkki niiden käsittelytavasta. Teksti yllättää kristityn lukijan suorilla yhtäläisyyksillä juutalaiseen Eenok-kirjallisuuteen (mm. Sefer Hekaloth) ja kristittyyn ilmestyskirjallisuuteen (mm. Pietarin ja Esran ilmestykset). Tämä Jumala on tekstissä aina rabbiininen kutsumanimi, lähinnä "iankaikkinen" ja Mooses on yeensä "Moshe rabbeinu 'aleiu ha'shalom", meidän opettajamme - rauha hänen ylleen, mutta suomensin lyhyemmin Moosekseksi, kun kyseessä ei kuitenkaan ole raamatun kirja. Suomennettu maaliskuussa 2015.

"Niinkuin omenapuu metsäpuiden keskuudessa, niin on minun rakkaani nuorukaisten keskuudessa". Tämä viittaa Moosekseen, meidän opettajaamme. Rauha hänen ylleen. Sillä hetkellä, kun Jumala ilmestyi hänelle Hoorebilla, hän sanoi hänelle, "mene, ja tuo minun kansani, Israelin lapset, Egyptistä, sillä heidän huutonsa on noussut minulle. Minä olen myös muistanut minun liittoni, ja minun armahtavan laupeuteni ja sen valan, jonka minä vannoin palvelijalleni Aabrahamille." Sillä sanottu on, "ja myös sen kansan, jota he palvelevat, minä tuomitsen". Mooses sanoi Jumalan edessä, "maailmankaikkeuden Herra, kuka minä olen, että menisin faaraon eteen, ja että toisin Israelin lapset pois Egyptistä?" Jumala sanoi hänelle, "sinä sanoit, 'kuka minä olen', ja olet siten nöyryyttänyt itsesi. Minä kunnioitan sinua." Niinkuin kirjoitettu on, "nöyrähenkinen saa kunniaa" (Snl. 29:23 RK). "Minä laitan kaikki vallat sinun käsii, minä nostan sinut ylös taivaisiin, ja sinä saat nähdä minun kirkkauteni valtaistuimen, ja minä näytän sinut kaikille niille enkeleille, jotka ovat taivaissa."

Sitten Jumala käski Metatronia, Jumalan kirkkauden läsnäolon ruhtinasta, ja sanoi hänelle, "Mene ja tuo minun palvelijani Mooses taivaisiin! Ota kanssasi viisitoista tuhatta enkeliä hänen oikealle puolelleen, ja viisitoista tuhatta enkeliä hänen vasemmalle puolelleen, riemuiten, laulaen, rumpuja lyöden ja harppuja soittaen, ja laulakaa laulu Mooseksen, minun palvelijani edessä." Metatron sanoi Jumalan edessä, "eihän Mooses voi nousta enkeleiden luokse, koska enkeleiden keskellä on tulen ruhtinaita, ja hän on lihaa ja verta." Sitten Jumala käski Metatronia ja sanoi hänelle, "mene, muuta hänen lihansa tulen leimauksiksi, niin että hänen voimansa on kuin Gabrielin voima." Metatron tuli Mooseksen luokse. Kun Mooses näki hänet, hän pelkäsi ja sanoi hänelle, "kuka sinä olet?" Hän sanoi hänelle, "minä olen Eenok, Jaredin poika, sinun isiesi isä. Jumala lähetti minut hakemaan sinut hänen kirkkauden valtaistuimensa luokse." Mooses sanoi Metatronille, "minä olen lihaa ja verta, en minä pysty katselemaan enkeleitä!" Tämän jälkeen hän nousi ja muutti hänen lihansa tulen leimauksiksi, ja hänen silmänsä niiden vaunujen pyöriksi. Hänen voimansa oli kuin enkeleidenkin voima, ja hänen kielestään lähti liekki. Sitten hän nosti Mooseksen taivaisiin, ja hänen mukanaan olivat ne enkelit, viisitoista tuhatta oikealla ja viisitoista tuhatta vasemmalla, ja Metatron ja Mooses olivat siinä keskellä.

Mooses meni ensimmäiseen taivaaseen, joka on kuin viikon ensimmäinen päivä. Hän näki ne vedet, jotka seisoivat riveissä, ja ne kaikki taivaan ikkunat. Jokaisella niistä ikkunoista seisoi enkeleitä, korkealla, Jumalan suuruudessa. Mooses kysyi Metatronilta sanoen hänelle, "mitä nämä ikkunat ovat?" Hän sanoi hänelle, "ne ikkunat ovat nämä; rukouksen ikkunat, esirukouksen ikkunat, itkun ikkunat, ilon ikkunat, runsauden ikkunat, nälänhädän ikkunat, sodan ikkunat, rauhan ikkunat, hedelmöityksen ikkunat, syntymän ikkunat." Hän katseli niitä ikkunoita; ne olivat äärettömät ja lukemattomat.

Mooses meni toiseen taivaaseen, joka on kuin viikon toinen päivä. Hän näki siellä yhden enkelin, jonka nimi oli Nuriel. Hän on tuhatkaksisataa kilometriä korkea, ja hänen edessään seisoo viisikymmentä enkelien sotajoukkoa. Ne kaikki on tehty tulesta ja vedestä. Niiden kasvot ovat ylöspäin, ja ne laulavat Jumalan edessä laulua, "suuri on Herra, ja suuresti ylistettävä!" Mooses kysyi Metatronilta sanoen, "keitä nämä enkelit ovat?" Hän sanoi hänelle, "nämä enkelit on säädetty yil puiden, yli tuulen, ja yli sateiden. He menevät ja täyttävät Herransa tahdon, sitten he palaavat paikoilleen ja ylistävät Jumalaa." Mooses sanoi Metatronille, "miksi he seisovat, kasvot ylöspäin, kohti Jumalaa?" Metatron sanoi hänelle, "siitä päivästä lähtien, kun Jumala loi heidät, he ovat olleet niin. He ovat pysyneet omilla paikoillaan."

Mooses meni kolmanteen taivaaseen, joka on kuin viikon kolmas päivä. Hän näki siellä yhden enkelin, jonka nimi oli Noriel. Hänen korkeutensa on kuin viidensadan vuoden matka. Hänellä on seitsemänkymmentä tuhatta päätä, ja jokaisessa päässä on seitsemänkymmentä tuhatta suuta, ja jokaisessa suussa on seitsemänkymmentä tuhatta kieltä, ja jokaisella kielellä on seitsemänkymmentä tuhatta puhetapaa. Hänen kanssaan seisoo seitsemänkymmentä tuhatta enkelijoukkoa, ja ne kaikki on tehty valkoisesta tulesta, ja he ylistävät Jumalan edessä. Mooses kysyi Metartronilta sanoen, "keitä nämä enkelit ovat, ja mikä on heidän nimensä?" Hän sanoi hänelle, "nämä ovat Erelim (sana vain Jes.33:7, M.Ronning kääntää sanansaattajiksi), niitä, jotka on osoitettu yli kasvien, yli puiden, yli hedelmien ja yli viljan. Ne kaikki menevät tekemään Herransa tahtoa, ja palaavat omille paikoilleen."

Mooses meni neljänteen taivaaseen, joka on kuin viikon neljäs päivä. Hän näki siellä sen temppelin rakennettuna, sen pylväät olivat punaista tulta. Hän näki enkeleiden menevän sisään ja ylistävän Jumalaa, kuningas Daavidin sanoessa, "siunatkaa Herraa, kaikki hänen enkelinsä, hänen voimansa väkevyydet!" Mooses kysyi Metatronilta ja sanoi hänelle, "keitä nämä ovat?" Hän sanoi hänelle, "nämä enkelit on osoitettu yli kaiken maan, ja yli auringon ja yli kuun, ja yli tähtien ja yli taivaankappaleiden, ja niiden kahdenkymmenenkuuden linnunradan (taivaallinen kiertorata tjsp sanatarkasti). Ne kaikki laulavat laulua." Hän näki siinä valtavia tähtiä, ja jokainen tähti oli yhtä suuri kuin kaikki maa. Yhden nimi on Nogah (Venus) ja toisen nimi on Ma'adim (Mars). Yksi on auringon rinnalla, ja toinen on kuun rinnalla. Mooses kysyi Metatronilta, sanoen, "miksi ne ovat näin asetetut paikoilleen?" Hän sanoi hänelle, "tämä on auringon rinnalla viilentämässä maailmaa kesän kuumuudelta, toinen on kuun rinnalla lämmittämässä maailmaa talven kylmyydeltä."

Mooses meni viidenteen taivaaseen, joka on kuin viikon viides päivä. Hän näki siellä enkeleitä, jotka olivat puoliksi tulta ja puoliksi lunta; lunta ylhäältä ja tulta alhaalta. Jumala tekee rauhaa niiden kanssa, eikä toinen voi sammuttaa toista, niin kuin sanotaan, "tekee rauhan korkeuksissaan" (Job 25:2 RK). Ne kaikki ylistävät Jumalan edessä. Mooses sanoi Metatronille, "mitä nämä tekevät?" Hän sanoi hänelle, "siitä päivästä lähtien, kun Jumala loi heidät, he ovat olleet näin." Hän sanoi hänelle, "mikä näiden nimi on?" Hän sanoi hänelle, "heidän nimensä on Erelim, niitä kutsutaan myös nimellä Ishim ("miehet"), niin kuin sanottu on, 'teitä minä kutsun, miehet' (Snl.8:4 RK)".

Mooses meni kuudenteen taivaaseen, joka on kuin viikon kuudes päivä. Hän näki siellä yhden enkelin, ja hänen nimensä oli Uriel. Hänen pituutensa on kuin viidensadan vuoden matka, ja koko hänen ulkomuotonsa on jäätä. Monet tuhannet enkelijoukot seisovat hänen kanssaan. He kaikki ylistävät hänen edessään, joka sanoi, "ja maailma tuli", niin kuin sanottu on, "taivaat julistavat Jumalan kunniaa" (Ps.19:2 RK). Hän sanoi hänelle, "nämä ovat niitä enkeleitä, joita kutsutaan vartijat ja pyhät (irin ja kadishin, arameaa, Dan.4, Eenokin kirjat ym.)."

Mooses meni seitsemänteen taivaaseen, joka on kuin sapatin päivä. Hän näki siellä kaksi enkeliä sidottuina tulisilla kahleilla, jotka ovat kuumia ja punaisia. Molemmat ovat viidensada vuoden matkan kokoisia. Mooses kysyi Metetronilta sanoen, "keitä nämä ovat, ja mitkä ovat heidän nimensä?" Hän sanoi hänelle, "niiden nimet ovat Af (viha) ja Chamah (väkivalta). Jumala loi heidät niiden kuuden luomisen päivänä aikana tekemään hänen tahtoaan. Mooses sanoi Metatronille, "minä pelkään näitä enkeleitä, enkä pysty katsomaan niiden kasvoja." Metatron nousi ja halasi Moosesta. Hän sanoi hänelle, "Mooses, Mooses Herran rakas, Herran palvelija, älä pelkää, äläkä ahdistu heidän tähtensä. Silloin Mooseksen ajatukset rauhoittuivat. Sen jälkeen hän näki yhden enkelin, joka erosi ulkomuodoltaan kaikista muista enkeleistä. Hänen korkeutensa oli viidensadan vuoden matka. Hän oli kupeiltaan vyötetty kahdesta kohdasta. Hän on täynnä tulisia silmiä jalkapohjistaan päänsä kruunuun saakka. Jokainen, joka näkee hänet, lankeaa suuresta pelosta kasvoilleen. Mooses kysyi Metatronilta sanoen, "kuka tämä on?" Hän sanoi hänelle, "Samael, joka vie sieluja." Mooses sanoi hänelle, "mihin hän on laskeutumassa?" Hän sanoi hänelle, "ottamaan vanhurskaan Jobin sielua." Mooses sanoi Jumalan edessä, "maailmankaikkeuden Herra, olkoon sinun tahtosi, oi Herra, minun Jumalani, ja minun isieni Jumala, ettet anna minua tämän enkelin käsiin."

Hän näki enkeleitä, seisovan Jumalan edessä. Jokaisella oli kuusi siipeä. Kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa ja kahdella he lensivät. He peittivät kasvonsa niillä kahdella, etteivät näkisi sitä Jumalan kirkkauden läsnäoloa, kahdella ne peittivät ruumiinsa ja kahdella lensivät. He palvelevat Jumalan edessä ja sanovat, "pyhä, pyhä, pyhä Herra Tsevaoth, kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa!" Jokainen siipi on viidensadan vuoden matkan kokoinen, ja sen leveys on maan äärestä toiseen. Mooses kysyi Metatronilta sanoen, "mikä heidän nimensä on?" Hän sanoi hänelle, "serafit, he seisovat siellä ylhäällä." Hän näki neljä enkelilä kantamassa sitä kirkkauden valtaistuinta. Mooses sanoi Metatronille, "mikä näiden nimi on?" Hän sanoi hänelle, "ne pyhät olennot" (sama kuin aramean ilmestyskirjassa, neljä valtaistuimen ympärillä).

Tämän jälkeen Mooses näki yhden enkelin, nimeltään Zarzagel, siinä seitsemännessä taivaassa, joka on Araboth. Hän opettaa Jumalan sanaa (tooraa) sieluille, seitsemälläkymmenellä kielellä, ja he kaikki puhuvat siitä Mooseksen vaelluksesta Siinailla, niin kuin sanottu on "oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin" (Dan.7:10). Sana "oikeus" viittaa Zarzageliin, joka on Jumalan sanan ja viisauden ruhtinas. Hänessä on kirkkauden säteily. Mooses istui hänen eteensä ja oppi ne kaikki kymmenen salaisuutta. Sen jälkeen hän sanoi Jumalan edessä, "minä en mene alas täältä, ennen kuin annat minulle hyvän lahjan." Jumala sanoi hänelle, "minä olen antanut tooran sinulle, sen mukaan sinua tullaan kutsumaan", niin kuin sanottu on, "muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki" (Mal.3:22).

Mistä me tiedämme, että Mooses nousi korkeuteen? Sanottu on, "Jumala on astunut ylös riemuhuudon raikuessa, Herra pasuunan pauhatessa" (Ps.47:6 RK). Sana "Jumala" tässä viittaa Moosekseen, sillä sanan "Jumala" voi tulkita tuomariksi, ja sana "tuomari" merkitsee Moosesta, koska sanottu on, "Mooses istui jakamaan oikeutta kansalle" (2Moos.18:13 RK). Siksi sanotaan, "niin kuin omenapuu metsän puiden keskuudessa". Sen jälkeen lähti ääni taivaista ja sanoi Moosekselle, "Mooses, sinä olet tullut, ja nähnyt minun kirkkauteni valtaistuimen. Siksi olet arvollinen näkemään ne kaksi salattua; Eedenin puutarhan, ja helvetin."

Tämän jälkeen Jumala lähetti Gabrielin ja sanoi hänelle, "mene Mooseksen kanssa, ja avaa helvetti." Mooses tuli ja Gabriel avasi helvetin. Mooses näki palavaa tulta. Mooses sanoi Gabrielille, "en minä voi mennä helvettiin, tuon tulen tähden." Hän sanoi hänelle, "on olemassa toinen tuli, joka on tätä voimallisempi, ja jota helvetin tuli ei voi vahingoittaa." Kun Mooses astui sisälle helvettiin, helvetti pakeni häntä. Nasargiel, helvetin ruhtinas, tuli ja sanoi Moosekselle, "kuka sinä olet?" Hän sanoi hänelle, "minä olen Mooses, Amramin poika." Hän sanoi hänelle, "ei tämä ole sinun paikkasi. Sinun paikkasi on Eedenin puutarhassa!" Hän sanoi hänelle, "minä tulin katsomaan Jumalan suuruutta." Jumala sanoi Nasargielille, helvetin ruhtinaalle, "mene Mooseksen kanssa ja näytä hänelle helvettiä, ja kuinka pahantekijät ovat sen keskuudessa." Sen jälkeen Mooses meni Nasargielin kanssa ja he tulivat helvetin alkuun. Mooses näki ihmisiä roikkumassa silmistään, ja roikkumassa korvistaan, ja jaloistaan ja kielestään. Naiset roikkuivat rinnoistaan ja hiuksistaan, ja jaloistaan, tulisissa kahleissa. Mooses sanoi Nasargielille, "miksi he roikkuvat silmistään?" Hän sanoi hänelle, "koska he katsoivat pahoin naimisissa olevaa naista, ja lähimmäisensä omaisuutta. He roikkuvat korvistaan, koska he kuuntelivat turhuutta ja tyhjänpäiväisiä sanoja, ja käänsivät korvansa pois kuulemasta Jumalan sanaa. Ne, jotka roikkuvat kielestään, ovat juorujen levittäjiä ja turhuuden puhujia. He roikkuvat jaloistaan, koska he kuuntelivat lähimmäisensä juoruja, eivätkä vaeltaneet Jumalaa palvellen tai menneet seurakuntaan rukoilemaan Luojaansa. He roikkuvat käsistään, koska he varastivat lähimmäisensä omaisuutta ja tappoivat käsillään. Naiset roikkuvat rinnoistaan, koska he kohottivat rintojaan ja ruokkivat lapsia, ja nuorukaiset näkivät ja tulivat saastaisten kuvitelmien valtaan." Tämän jälkeen helevetti huusi suurella ja katkeralla äänellä ja sanoi Nasargielille, "anna minulle, minulla on nälkä!" Hän sanoi sille, "mitä pitäisi antaa?" Se sanoi hänelle, "anna minulle vanhurskaiden sielut." Hän sanoi sille, "Jumala ei milloinkaan anna sinulle vanhurskaiden sieluja!"

Sen jälkeen Mooses laskeutui toiseen paikkaan. Hän näki siellä roikkumassa kaksi pahantekijää. Heidän päänsä olivat alhaalla ja jalat ylhäällä. Jalkapohjista pään kruunuun saakka he olivat mustien matojen kalvamia. Jokainen mato on tuhansia kilometrejä pitkä. Ne pahantekijät huutavat niiden tähden, sanoen, "anna meille kuolema, että kuolisimme!" Niin kuin sanottu on, "hehän odottavat kuolemaa, joka ei tule" (Job 3:21 RK). Mooses kysyi Nasargielilta, "mitä nämä ovat tehneet?" Hän sanoi hänelle, "he vannoivat väärän valan. He saastuttivat sapatteja ja juhla-aikoja. He ovat niitä, jotka halveksivat oppineita. He ovat niitä, jotka sortivat orpoja ja leskiä. He ovat niitä, jotka todistivat väärällä todistuksella. Sen tähden Jumala luovutti heidät madoille. Mooses sanoi Nasargielille, "mikä tämän paikan nimi on?" Hän sanoi hänelle, "Alukah" ( Ehkä "iilimato", Snl.30:15).

Mooses meni toiseen paikkaan. Hän näki kaksi pahantekijää makaamassa. Heissä oli kiinni kaksi skorpionia. Niillä skorpioneilla oli seitsemänkymmentä tuhatta päätä, ja joka päällä oli seitsemänkymmentä tuhatta suuta, ja joka suussa seitsemänkymmentä tuhatta myrkkyastiaa. Nämä skorpionit kulkivat pitkin heidän ruumiitaan, ja heidän silmänsä olivat rauenneet niiden skorpionien pelon tähden, niin kuin on sanottu, "jumalattomien silmät raukeavat" (Job 11:20). Mooses kysyi Nasargielilta, "mitä nämä ovat tehneet?" Hän sanoi hänelle, "He ovat niitä, jotka turmelivat Israelin hyvinvointia. He ovat niitä, jotka paljastivat lähimmäistensä asioita julkisesti. He ovat niitä, jotka lisäsivät pelkoa yhteiskunnalle, mutta ei taivasten tähden. He ovat niitä, jotka johdattivat Israelin kansaa tai heidän hallitusmiehiään muiden kansakuntien käsiin. He ovat niitä, jotka eivät välittäneet Mooseksen opetuksesta. He ovat niitä, jotka sanovat, että Jumala ei luonut maailmaa. Jumala luovutti kaikki nämä skorpioneille. Mooses sanoi Nasargielille, "mikä tämän paikan nimi on?" Hän sanoi hänelle, "Tit ha'jaaven" ("se mutainen lieju", Ps.40:3).

Mooses katsoi, ja näki kaksi niistä pahantekijöistä napaan saakka mudassa. Kadotuksen enkelit seisovat heidän yllään ja iskevät heitä tulisilla kahleilla ja lyövät heitä tulikivellä. He purevat hampaitaan rikki aamusta iltaan, ja illalla heidän hampaansa pidennetään, ja sitten päivällä ne taas rikkoutuvat, niin kuin sanottu on, "sinä murskaat jumalattomien hampaat". Älä lue, sinä murskaat, vaan "sinä pidennät" (tyypillinen rabbiininen sanaselitys, shaabar vs saabar). Nämä pahantekijät huutavat toisilleen joka päivä. Mooses kysyi Nasagielilta sanoen, "mitä nämä ovat tehneet?" Hän sanoi hänelle, "he ovat niitä, jotka ovat syöneet neveloth (väärin teurastettu liha) ja terefoth (kielletyn eläimen liha) ja muita muiden kansojen ruokia. He ovat niitä, jotka kääntyivät pakanuuteen. He ovat niitä, jotka laittoivat varojaan lahjontaan ja Israelista hyötymiseen. He ovat niitä, jotka kirjoittivat taikaesineisiin nimiä muiden kansojen tähden. He ovat niitä, jotka harjoittivat petollista vaakaa ja punnuksia. He ovat Israelin hyvinvoinnin varastajia. He ovat niitä, jotka syövät sovituspäivänä. He ovat niitä, jotka syövät rasvaa, verta, matelijoita, eivätkä kiellä näitä itseltään. Sen tähden Jumala luovutti heidät kadotuksen enkeleille.

Hän näki toisia pahantekijöitä, puoliksi tulta ja puoliksi lunta; lunta ylhäältä ja tulta alhaalta. Yöllä tuli tulee lumen paikalle, ja päivällä lumi tulen paikalle. Mooses kysyi Nasargielilta sanoen, "miksi he ovat puoliksi tulessa ja puoliksi lumessa?" Hän sanoi hänelle, "koska he jättivät hyvyyden tien, ja lähtivät pahuuden tielle."

Nasargiel sanoi Moosekselle, "mene katsomaan, kuinka pahantekijät ovat helvetissä, ja kuinka heitä poltetaan." Hän sanoi hänelle, "en minä voi sinne mennä." Hän sanoi hänelle, "Jumalan kirkkauden läsnäolon valkeus lepää edelläsi, älä pelkää, helvetin tulella ei ole sinuun valtaa." Niinkuin sanottu on, "vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa" (Ps.23:4). Mooses meni ja näki pahantekijöitä; puoliksi tulta ja puoliksi lunta, ja madot nousivat ja laskivat heidän ruumiitaan pitkin. Heidän kaulansa olivat tulipatsaita, ja kadotuksen enkelit löivät heitä, antamatta heille lepoa. Heistä on kirjoitettu, että "niiden mato ei kuole eikä niiden tuli sammu" (Jes.66:24). Mooses kysyi Nasargielilta sanoen, "mitä nämä ovat tehneet?" Hän sanoi hänelle, "tämä on avionrikkoja. Tällä oli seksuaalinen suhde kuukautistilassa olevan naisen kanssa. Tällä oli suhde oman sisarensa kanssa. Tällä oli suhteita miesten kanssa. Tämä on epäjumalanpalvoja. Tämä vuodatti järjettömästi verta. Tämä kirosi isäänsä, tai äitiään, tai opettajaansa. Tämä taas sanoi olevansa jumala, niin kuin tekivät Nimrod, faarao, Nebukadnessar, Hiiram Tyyron kuningas ja heidän kaltaisensa." Mooses kysyi Nasargielilta, "mikä tämän paikan nimi on?" Hän sanoi hänelle, "Tit ha'jaaven". Hän näki pahantekijöitä, jotka varastivat sitä lunta ja laittoivat sitä kainaloihinsa astuessaan sisään helvettiin. Tämä on sitä, mitä meidän opettajamme ovat sanoneet (rauha heidän muistolleen); pahantekijät eivät tee parannusta helvetin portillakaan.

Sen jälkeen Mooses nousi pois helvetistä ja sanoi, "olkoon sinun tahtosi, oi Herra, minun Jumalani, ja minun isieni Jumala, että pelastat oman kansasi, Israelin, tästä paikasta." Jumala sanoi Moosekselle, "Mooses, minä en ole puoleellinen, enkä ikinä lahjottavissa. Se, joka tekee hyvää, on oleva Eedenin puutarhassa, ja se, joka tekee pahaa, on oleva helvetissä", niin kuin sanottu on, "minä, Herra, tutkin sydämet ja koettelen sisimmän" (Jer.17:10 RK).

Tämän jälkeen Mooses nosti silmänsä ja näki Gabrielin, ja Mooses kumarsi, ja meni pois. Jumala sanoi Gabrielille, "mene Mooseksen kanssa, ja näytä hänelle Eedenin puutarha." Mooses tuli, ja meni sisään Eedenin puutarhaan. Kaksi enkeliä tuli hänen edellään ja sanoi hänelle, "onko sinun aikasi jo tullut, että tulet tänne?" Hän sanoi, "minun aikani ei ole vielä tullut, vaan minä tulin katsomaan vahurskaiden palkkaa Eedenin puutarhassa." He alkoivat puhumaan, "autuas olet sinä, Mooses, että sinut on katsottu arvolliseksi tulemaan tänne. Autuas se kansa, johon tuollainen mies kuuluu. Autuas se kansa, jonka Jumala on Herra!" Gematriassa "tuollainen" on sama lukuarvo kuin Mooseksen nimellä. Kun Mooses meni Eedenin puutarhaan, hän näki yhden enkelin, joka istui sen elämän puun alla. Hänen nimensä on Shamshiel ("Jumala on minun aurinkoni"), Eedenin puutarhan ruhtinas. Mooses tuli hänen luokseen. Hän sanoi hänelle, "kuka sinä olet?" Hän sanoi hänelle, "minä olen Mooses, Amramin poika." Hän sanoi hänelle, "miksi sinä olet tullut tänne?" Hän sanoi hänelle, "minä tulin, että näkisin sen vanhurskaiden palkan Eedenin puutarhassa." Jumala sanoi Shamshielille, "mene Mooseksen kanssa, ja näytä hänelle Eedenin puutarhaa". Tämän jälkeen hän otti Moosesta kädestä, ja johdatti häntä hänen edellään. Mooses katseli, ja näki seitsemänkymmentä valtaistuinta, asetettuina omille paikoilleen. Ne oivat kaikki tehdyt kalliista helmistä ja kivistä. Niiden jalat olivat puhdasta kultaa, ja kultaa, rubiinia, safiiria ja timanttia. Jokaista valtaistuinta kohti oli kuusikymmentä palvelevaa enkeliä. Niiden keskellä oli yksi valtaistuin, muita suurempi, ja sitä palveli satakaksikymmentä enkeliä. Mooses kysyi Shamshielilta, "kenelle tämä valtaistuin kuuluu?" Hän sanoi hänelle, "sinun isällesi, Aabrahamille." Mooses tuli Aabrahamin luokse. Hän sanoi hänelle, "onko sinun aikasi jo tullut, että olet saapunut tänne?" Hän sanoi hänelle, "ei, vaan minä tulin katsomaan sitä vanhurskaiden palkkaa Eedenin puutarhassa." Aabraham alkoi sanomaan, "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä ja hänen armonsa pysyy ikuisesti" (Ps.106:1). Hän tuli Iisakin luokse, ja hän vastasi hänelle samalla tavalla. Hän tuli Jaakobin luokse, ja hän vastasi hänelle samalla tavalla. Mooses kysyi Shamshielilta, "mikä on Eedenin puutarhan leveys?" Hän sanoi hänelle, "se on ääretön ja mittaamaton." Hän palautti hänet Eedenin puutarhaan niiden valtaistuinten luokse. Jokaista valtaistuinta palveli kuusikymmentä palvelevaa enkeliä, ja ne olivat kaikki erilaisia. Siellä oli hopeisia ja jalokivistä tehtyjä valtaistuimia. Hän sanoi hänelle, "kenelle jalokivistä tehty valtaistuin kuuluu?" Hän sanoi hänelle, "sellaiselle opettajalle, joka on nähnyt vaivaa Jumalan sanan kanssa." "Ja kenelle kalkedonista tehty valtaistuin kuuluu?" Hän sanoi hänelle, "sellaiselle, joka on täydellisesti vanhurskas." "Kenelle kultainen valtaistuin kuuluu?" Hän sanoi hänelle, "sellaiselle, joka on tehnyt parannuksen." "Kenelle hopeinen valtaistuin kuuluu?" Hän sanoi hänelle, "sellaiselle, joka on todellinen käännynnäinen." "Ja kenelle vaskinen valtaistuin kuuluu?" Hän sanoi hänelle, "sellaiselle, joka on paha, mutta jonka isä on vanhurskas, tai sellaiselle, joka on vanhurskas, mutta hänen isänsä on paha. Sillä Jumala antaa Eedenin osuuden hänelle hänen isänsä ansiosta, aivan niin kuin hän teki Terahille, jolle Jumala antoi sijan Eedenissä Aabrahamin ansiosta, ja asetti hänet vaskiselle valtaistuimelle", niin kuin sanottu on, "sinä itse saat kuitenkin mennä rauhassa isiesi luo" (1Moos.15:15, juutalaisessa perimätiedossa Terah oli epäjumalien palvelija). Hän näki yhden elävän veden lähteen virtaavan sen elämän puun alta, ja se nousi ja jakaantui neljään osaan. Se tulee sen kirkkauden valtaistuimen alta, ja ne kaikki ympäröivät Eedeniä sen alusta sen ääriin. Jokaisen valtaistuimen alla virtaa neljä virtaa, yksi hunajaa, toinen maitoa, kolmas viiniä, neljäs parasta balsamia. Ne kaikki virtaavat niiden vanhurskaiden jaloissa, jotka istuvat niillä valtaistuimilla. Kun Mooses näki kaikki nämä ihanat ja hyvät asiat, hän riemuitsi suurella ilolla ja Mooses sanoi, "kuinka suuri onkaan hyvyytesi, jonka olet varannut niille, jotka sinua pelkäävät, ja jota osoitat ihmisten edessä niille, jotka sinuun turvautuvat" (Ps.31:20 RK). Meidän opettajamme Mooses meni, ja lähti sieltä pois. Sillä hetkellä kuului se taivaallinen ääni ja sanoi Moosekselle, "Mooses, Herran palvelija, uskollinen hänen huoneessaan, niin kuin olet nähnyt sen vanhurskaiden palkan, joka on varattu heille tulevaksi, niin olet myös arvollinen näkemään elämän siinä tulevassa maailmassa. Sinä ja muut vanhurskaat, te saatte olla siinä temppelissä, Messiaskuninkaan tulemuksessa, ja te saatte nähdä Herran ihanuuden ja astua sisään hänen palatsiinsa".