Kolmas makkabilaiskirja

 

Luku 1.

    Kun Philopator sai selville niiltä, jotka palasivat, että ne maakunnat, joita hän oli hallinnut, olivat Antiokuksen valloittamia, hän antoi määräykset kaikille joukoilleen, sekä jalkaväelle että ratsuväelle, otti mukaansa sisarensa Arsinoëen ja marssi maakuntaan Raphian lähelle, johon Antiokuksen armeija oli leiriytynyt. Mutta eräs Theodotus, päättäneenä toteuttaa sen suunnitelman, jonka hän oli suunnitellut, otti mukaansa parhaat Ptolemaioksen sotilaat, jotka oli aikaisemmin osoitettu hänelle, ja meni yli, yöllä, Ptolemaoiksen teltalle, aikoen yksin tappaa hänet ja siten lopettaa sodan. Mutta Dositheus, tunnettu Drimyluksen poikana, syntyään juutalainen, joka myöhemmin vaihtoi uskontoaan ja luopui isiensä tavoista, oli johdattanut kuninkaan pois ja järjestänyt, että eräs vähäpätöinen mies nukkuisi hänen teltassaan, ja niin tapahtui, että tälle miehelle tapahtui se kosto, joka oli tarkoitettu kuninkaalle. Kun seurasi katkera taistelu, ja tapahtumat kääntyivät ennemmin Antiokuksen suosioksi, Arsinoëe meni joukkojen luokse valitusten ja kyynelten kanssa, hiuskiharat epäjärjestyksessä, ja kehotti heitä puolustamaan itseään ja heidän lapsiaan ja vaimojaan rohkeasti, luvaten antaa heille kaksi miinaa kultaa, jos he voittavat taistelun. Ja niin tapahtui, että viholliset ajettiin pois taistelussa, ja otettiin myös monia vankeja. Kun hän oli nyt tehnyt suunnitelman tyhjäksi, Ptolemaios päätti vierailla naapurikaupungeissa ja rohkaista heitä. Tekemällä näin ja lahjoittaen heille pyhiä lahjoja, hän vahvisti alamaistensa moraalia.

    Koska juutalaiset olivat lähettäneet muutamia neuvostostaan ja vanhimmistaan tervehtimään häntä, viemään hänelle tervetuliaislahjoja, ja onnittelemaan häntä tapahtuneesta, hän oli sitäkin innokkaampi vierailemaan heidän luonaan niin pian kuin mahdollista. Sen jälkeen, kun hän oli saapunut Jerusalemiin, hän uhrasi uhrin ylimmäiselle Jumalalle ja teki kiitosuhreja ja teki sitä, mikä oli tuolle pyhälle paikalle sopivaa. Sitten, astuessaan tuohon paikkaan ja tultuaan vaikuttuneeksi sen loistosta ja sen kauneudesta, hän ihmetteli temppelin hyvää järjestystä, ja hedelmöitti himon astua sisään pyhäkköön. Kun hänelle sanottiin, ettei tämä ole luvallista, koska ei edes heidän oman kansansa jäsenillä ollut lupaa astua sisään, ei edes kaikilla papeilla, vaan ainostaan ylipapilla, joka oli huomattavin kaiksta – ja hänelläkin vain kerran vuodessa – kuningas ei ollut millään tavalla vakuuttunut. Jopa sen jälkeen, kun laki oli luettu hänelle, ei hän lopettanut aikomustaan mennä sisään, sanoen: ”Vaikka nämä miehet ovatkin osattomia tästä kunniasta, minä en ole.” Ja hän tiedusteli miksi, kun hän meni mihin tahansa muuhun temppeliin, ei kukaan siellä ollut pysäyttänyt häntä. Ja joku vastasi ajattelemattomasti, että oli väärin pitää tuota merkkinä. Mutta koska tämä tapahtui, kuningas sanoi: ”Miksi en minä vihdoin astuisi sisään, haluavatpa he tai eivät?”

    Sitten papit kaikissa messupuvuissaan heittäytyivät maahan ja vaativat ylimmäistä Jumalaa auttamaan sen hetkisessä tilanteessa ja muuttamaan tämän pahan suunnitelman väkivallan, ja he täyttivät temppelin huudoilla ja kyynelillä. Ne, jotka olivat jääneet kaupunkiin, kiihottuivat ja ryntäsivät pois olettaen, että jotain salaperäistä oli tapahtumassa. Nuoret naiset, jotka olivat eristäytyneinä kammioihinsa, kiirehtivät ulos äitiensä kanssa, levittivät tomua hiuksiinsa ja täyttivät kadut murehtimisilla ja valituksilla. Ne naiset, jotka oli äskettäin järjestetty naimisiinmenoa varten, hylkäsivät ne morsiuskammiot, jotka oli valmistettu vihittyä liittoa varten, ja välittämättä soveliaasta säädyllisyydestä, epäjärjestyksessä ryntäilivät yhdessä laumoina kaupungissa. Äidit ja lastenhoitajat hylkäsivät jopa vastasyntyneitä lapsia siellä ja täällä, jotkut taloissa ja toiset kaduilla, ja katsomatta taakseen he kokoontuivat suurella joukolla yhteen Korkeimman temppeliin. Monenlaisia olivat niiden rukoukset, jotka olivat kokoontuneet sinne sen tähden, mitä kuningas suunnitteli epäpyhästi. Lisäksi, rohkeimmat kansalaisista eivät voineet sietää hänen suunnitelmiensa täyttymistä tai hänen aikomuksensa toteutumista. He huusivat maanmiehiään aseistautumaan ja kuolemaan rohkeasti isiensä lain puolesta, ja loivat huomattavan häiriön pyhässä paikassa, ja ollen tuskin vanhojen miesten ja vanhimpien hillitsemiä, he turvautuivat samanlaiseen rukouksen mieleen kuin toisetkin. Sillä aikaa väkijoukko, niin kuin aikaisemmin, oli syventyneenä rukoukseen, kun vanhimmat kuninkaan lähellä yrittivät useilla tavoilla muuttaa hänen ylimielistä mieltään siitä suunnitelmasta, jonka hän oli hedelmäittänyt. Mutta hän, ylimielisyydessään, ei huomioinut mitään, ja alkoi nyt lähestyä, päättäen viedä ennalta mainitun suunnitelman päätökseen. Kun nuo, jotka olivat hänen ympärillään, havaitsivat tämän, he kääntyivät yhdessä kansamme kanssa kutsumaan Häntä, jolla on kaikki voima puolustaa heitä sen hetkisessä murheessa, ja olla katsomatta tätä laitonta ja ylpeää tekoa. Jatkuva, säännöllinen ja yhteinen väkijoukkojen huuto johti suunnattomaan meteliin, sillä näytti siltä, että ei ainoastaan kansa, vaan myös muurit ja koko maa ympärillä kaikui, koska kaikki siihen aikaan tahtoivat kuolemaa paikan häpäisijälle.

 

Luku 2.

    Sitten ylipappi Simon, kasvot kohti pyhäkköä, taivuttaen polvensa ja levittäen kätensä tyynellä arvokkuudella, rukoili seuraavasti: ”Herra, Herra, taivasten kuningas, ja kaiken luomakunnan Korkein, pyhä pyhien keskuudessa, ainoa Hallitsija, Kaikkivaltias, anna huomiosi meille, jotka kärsimme jumalattomasta ja epäpyhästä miehestä, joka on täynnä röyhkeyttään ja valtaansa. Sillä Sinä, kaiken Luoja ja kaiken Hallitsija, olet oikea Hallitsija, ja Sinä tuomitset ne, jotka ovat tehneet mitä tahansa julkeudessa ja ylimielisyydessä. Sinä tuhosit ne, jotka menneisyydessä tekivät vääryyttä, joiden keskuudessa oli jopa jättiläisiä, jotka luottivat voimaansa ja rohkeuteensa, jotka Sinä hävitit tuomalla heidän ylleen rajattoman vedenpaisumuksen. Sinä kulutit tulella ja rikillä Sodoman kansan, jotka toimivat ylimielisesti, jotka olivat tunnettuja paheistaan, ja Sinä teit heidät esimerkiksi niille, jotka tulisivat jälkeenpäin. Sinä teit tunnetuksi mahtavan voimasi aiheuttamalla monia ja vaihtelevia rangaistuksia ylpeälle faaraolle, joka oli orjuuttanut Sinun pyhän kansasi Israelin. Ja kun hän ajoi heitä takaa vaunuilla ja sotajoukoilla, Sinä hukutit hänet meren syvyyksiin, mutta kannoit turvassa niitä, jotka olivat asettaneet luottamuksensa Sinuun, koko luomakunnan Hallitsijaan. Ja kun he olivat nähneet Sinun kättesi teot, he ylistivät Sinua, Kaikkivaltias. Sinä, oi Kuningas, kun olit luonut rajattoman ja mittaamattoman maan, valitsit tämän kaupungin ja pyhitit tämän paikan Sinun nimeäsi varten, vaikka Sinä et tarvitse mitään. Ja kun Sinä olit kirkastanut sen loistavalla julistuksellasi, Sinä teit sen lujaksi perustukseksi Sinun suurta ja kunnioitettavaa nimeäsi varten. Ja koska Sinä rakastat Israelin huonetta, Sinä lupasit, että jos meillä olisi vastoinkäymisiä, ja ahdistus voittaisi meidät, Sinä tahdot kuunnella rukoustamme, kun me tulemme tähän paikkaan ja rukoilemme. Ja Sinä olet uskollinen ja totinen. Ja koska usein, kun meidän isiämme sorrettiin, Sinä autoit heitä heidän nöyryytyksessään, ja pelastit heidät suurista pahuuksista, näe nyt, oi pyhä Kuningas, että meidän monien ja suurten syntiemme tähden me murskaannumme kärsimisestä, alistettuina vihollisillemme, ja avuttomuuden voittamina. Meidän lankeemuksessamme tämä julkea ja epäpyhä mies ottaa tehtäväkseen häväistä sen pyhän paikan maan päällä, joka on omistettu Sinun loistavalle nimellesi. Sillä Sinun elinpaikkasi on taivasten taivaassa, ihmisten ulottumattomissa. Mutta koska Sinä armollisesti lahjoitit kunniasi kansallesi Israelille, Sinä pyhitit tämän paikan. Älä rankaise meitä siitä saastutuksesta, jota nämä miehet tekevät, tai lue meidän syyksemme tätä häväistystä, muuten rikkojat ylpeilevät vihassaan ja ylistävät kielensä ylimielisyyttään sanoen: ’Me olemme tallanneet maahan pyhäkön huoneen, niin kuin kauhistusten huoneet ovat maahan tallattuja.’ Pyyhi pois meidän syntimme ja hajota vääryytemme, ja paljasta armosi tällä hetkellä. Nopeasti anna armojesi voittaa meidät, ja laita ylistykset niiden suuhun, jotka ovat langenneet ja särkyneellä hengellä, ja anna meille rauha.”

    Siksi Jumala, joka näkee kaiken, kaiken ensimmäinen Isä, pyhä pyhien keskuudessa, kuultuaan sen laillisen rukouksen, ruoski häntä, joka oli korottanut itsensä röyhkeydessä ja ylpeydessä. Hän löi häntä tälle puolelle ja tuolle, niin kuin tuuli heiluttaa ruokoa, niin että hän makasi avuttomana maassa ja sen lisäksi, että hän oli jäsenistään halvaantunut, hän ei kyennyt edes puhumaan, sillä häntä oli lyöty (joissakin teksteissä ’lävistetty’) vanhurskaalla tuomiolla. Sitten sekä ystävät että henkivartijat, nähdessään sen vakavan rangaistuksen, joka oli voittanut hänet, ja peläten, että hän menettäisi elämänsä, nopeasti vetivät hänet ulos, pakokauhun valtaamina äärimmäisessä pelossaan. Jonkin ajan kuluttua hän toipui, ja vaikka häntä oli rangaistu, hän ei katunut millään tavalla, vaan meni pois, lausuen katkeria uhkauksia.

    Kun hän saapui Egyptiin, hän lisäsi pahoja tekojaan, aikaisemmin mainittujen juomareiden, seuralaistensa ja tovereidensa avustamina, jotka olivat muukalaisia kaikelle hurskaalle. Hän ei ollut tyytyväinen lukemattomiin irstaileviin tekoihinsa, vaan jatkoi, jopa sellaisella julkeudella, että hän lavasti pahoja sanomia monille paikallisille, ja monet hänen ystävistään, keskittyneesti tarkkaillen kuninkaan aikomusta, myös itse seurasivat hänen tahtoaan. Hän suunnitteli aiheuttavansa julkista häpeää juutalaisille, ja hän asetti pystyyn kiven, pihalla olevaan torniin, tällä kirjoituksella: ”Ei kukaan niistä, jotka eivät uhraa, astu sisään heidän pyhäkköihinsä, ja kaikki juutalaiset alistetaan ilmoittautumaan veron maksuun ja orjan asemaan. Ne, jotka vastustavat tätä, otetaan väkisin ja tapetaan. Myös ne, jotka ovat ilmoittautuneet, heidän ruumiinsa polttomerkitään tulella, Dionysoksen muratin lehden kuviolla, ja heidät myös alennetaan heidän aikaisempaan alennettuun arvoonsa.” Tarkoituksena, ettei hän näyttäisi olevan kaikkien vihollinen, hän kirjoitutti alle: ”Mutta jos kukaan heistä mieluummin liittyy niihin, jotka on kutsuttu salaisuuksiin, heillä on yhtäläinen kansalaisoikeus aleksandrialaisten kanssa.” Nyt kuitenkin jotkut, selvästä inhosta sitä hintaa kohtaan, joka säädettiin heidän kaupunkinsa uskonnosta luopumisesta, antoivat periksi, sillä he odottivat kohottavansa mainettaan tulevalla liittoutumisellaan kuninkaan kanssa. Mutta suurin osa toimi lujasti, rohkealla hengellä, eikä hylännyt uskontoaan, ja maksamalla rahaa elämästään he luottaen onnistuivat pelastamaan itsensä tuolta ’ilmoittautumiselta’. He olivat päättäväisesti toiveikkaita saamaan apua, ja he inhosivat niitä, jotka erottivat itsensä heistä, pitäen heitä juutalaisen kansan vihollisina ja jättäen heidät osattomiksi ystävyydestä ja yhteisestä avusta.

 

Luku 3.

    Kun jumalaton kuningas käsitti tämän tilanteen, hän raivoistui niin, ettei hän ollut ainoastaan raivoissaan niille juutalaisille, jotka elivät Aleksandriassa, vaan oli yhä katkerammin vihamielinen niitä kohtaan, jotka elivät maaseudulla, ja hän määräsi, että kaikki on viipymättä koottava yhteen paikkaan ja tapettava julmimmilla tavoilla. Kun näitä asioita järjesteltiin, jotkut, jotka olivat liittoutuneet tekemään heille pahaa, levittivät vihamielistä huhua juutalaista kansaa vastaan, tekosyytä, jossa ilmoitettiin, että he käännyttivät toisia tavoistaan. Kuitenkin juutalaiset jatkoivat hyvän tahdon ylläpitoa ja horjumatonta uskollisuutta hallitsijoita kohtaan, mutta koska he palvoivat Jumalaa ja noudattivat Hänen lakiaan, he pitäytyivät eristäytyneenä ruokien suhteen. Tästä syystä he vaikuttivat joillekin vihattavilta, mutta koska he kaunistivat elämäntyyliään oikeamielisen kansan hyvillä teoilla, he vahvistuivat hyvässä maineessa jokaisen kanssa. Kuitenkin ne, jotka olivat muita lajeja, eivät kiinnittäneet huomiota heidän hyvälle palvelemiselleen, jota he tekivät heidän kansalleen, mikä oli yleinen puheenaihe kaikkien keskuudessa, sen sijaan he juoruilivat eroavaisuuksista palvonnassa ja ruuissa, väittäen, että nämä ihmiset eivät olleet uskollisia kuninkaalle eivätkä hänen käskyläisilleen, vaan olivat vihamielisiä ja vastustivat hänen hallitustaan. Niin heitä ei nuhdeltu millään tavallisella tavalla. Kaupungin kreikkalaiset, vaikka eivät tehneet mitään väärää, kun he näkivät odottamattoman metelin tämän kansan ympärillä ja ne väkijoukot, joita yhtäkkiä muodostui, eivät olleet tarpeeksi voimakkaita auttamaan heitä, sillä he elivät hirmuvallan alaisina. He yrittivät lohduttaa heitä, ollen surullisia tilanteesta, ja odottivat asioiden muuttuvan, sillä niin suurta yhteisöä ei saisi jättää kohtalonsa varaan, kun se ei ollut tehnyt mitään loukkausta. Ja valmiiksi jotkut heidän naapureistaan ja ystävistään ja liikekumppaneistaan olivat ottaneet heistä muutamia syrjään yksityisesti ja vannoivat suojelevansa heitä ja ponnistelevansa ahkerammin heidän auttamisekseen.

    Sitten kuningas, ylpeänä sen hetkisestä hyvästä onnestaan, ja ajattelematta ylimmäisen Jumalan mahtavuutta, vaan olettaen, että hän voisi jatkaa edelleen samassa päämäärässään, kirjoitti tämän kirjeen heitä vastaan: ”Kuningas Ptolemaios Philopator, kenraaleilleen ja sotilailleen Egyptissä ja kaikissa sen alueissa, tervehdys ja hyvää vointia. Minä itse ja hallituksemme voimme hyvin. Kun meidän sotaretkemme tapahtui Aasiassa, niin kuin te itse tiedätte, se vietiin päätökseen, suunnitelman mukaan, jumalten tarkoituksenmukaisen meidän taistelussa avustamisen kanssa, ja me ajattelimme, että meidän ei tule hallita niitä kansoja, jotka asuttavat Coelesyyriaa ja Foinikiaa, keihään voimalla, vaan hoitaa heitä hellästi lempeydellä ja suurella hyvänteolla, ilolla kohdellen heitä hyvin. Ja kun me olimme antaneet hyvin suuria tuloja kaupunkien temppeleille, me tulimme myös Jerusalemiin, ja menimme kunnioittamaan tuon pahan kansan temppeliä, kansan, joka ei milloinkaan taukoa tyhmyydestään. He ottivat vastaan läsnäolomme sanalla, mutta vilpillisesti teoissa, koska, kun me ehdotimme astuvamme heidän sisempään temppeliinsä ja kunnioittavamme sitä erinomaisilla ja kauneimmilla uhreilla, he lähtivät pois tavanmukaisen ylimielisyytensä mukaan, eivätkä antaneet meidän astua sisään, mutta heidät säästettiin voimamme harjoitukselta sen hyvän tahdon kautta, joka meillä on kaikkia kohtaan. Ylläpitämällä heidän selkeää pahaa tahtoaan meitä kohtaan, heistä tuli ainoa kansa kaikkien kansojen keskuudessa, jotka pitivät päätään korkealla, uhmaten kuninkaita ja heidän omia hyväntekijöitään, eivätkä tahdo suhtautua mihinkään toimitukseen vilpittömästi. Mutta me, kun me saavuimme Egyptiin voitokkaina, tutustuimme heidän tyhmyyteensä ja teimme, mitä katsoimme oikeaksi, koska me kohtelemme kaikkia kansoja hyvällä. Muiden asioiden mukana, me teimme kaikille tunnetuksi meidän anteeksiantomme heidän täällä olevia maanmiehiään kohtaan, sekä heidän meidän kanssa liittoutumisensa tähden, että lukuisien heille alusta alkaen vapaasti uskottujen tehtävien tähden, ja me uskalsimme tehdä muutoksen päättämällä sekä katsoa heidät Aleksandrian kansalaisuuden arvoisiksi että tehdä heistä osanottajia säännöllisiin uskonnollisiin toimituksiimme. Mutta luontaisessa pahuudessaan he ottivat tämän vastakkaisella hengellä ja halveksivat sitä, mikä on hyvää. Koska he kallistuvat jatkuvasti pahaan, he eivät ainoastaan torju ilmaista kansalaisuutta, vaan myös sekä puheella että vaitiololla he inhoavat noita harvoja heidän keskuudessaan, jotka ovat vilpittömästi kääntyneet puoleemme. Jokaisessa tilanteessa, heidän pahamaineisen elämäntapansa mukaan, he salaa olettavat, että me muuttaisimme pian suhtautumistamme. Siksi, täysin vakuuttuneina näistä merkeistä, että he ovat vihamielisiä meitä kohtaan jokaisella tavalla, me olemme ryhtyneet varotoimenpiteisiin, niin että jos äkillinen mellakka myöhemmin nousee meitä vastaan, meillä ei ole näitä jumalattomia ihmisiä selkiemme takana pettureina ja raakoina vihollisina. Siksi me olemme antaneet määräykset, niin että niin pian, kuin tämä kirje saapuu, teidän on lähetettävä meille ne, jotka elävät teidän keskuudessanne, yhdessä heidän vaimojensa ja lastensa kanssa, loukaten ja karkealla kohtelulla ja varmasti sidottuina rautakahleilla, kärsimään sen varman ja häpeällisen kuoleman, mikä sopii vihollisille. Sillä kun kaikkia näitä on rangaistu, me olemme varmoja, että jäljelle jäävän ajan hallitus vahvistuu omaksi hyväksemme hyvässä järjestyksessä ja parhaassa tilassa. Mutta ne, jotka suojelevat yhtäkään juutalaisista, olivatpa he vanhuksia tai lapsia tai vaikka sylivauvoja, heidät kidutetaan kuoliaaksi kaikista inhottavimmilla kidutuksilla yhdessä perheidensä kanssa. Kuka tahansa, joka haluaa antaa tietoja, tulee saamaan niiden omaisuuden, jotka kohtaavat rangaistuksen ja myös kaksi tuhatta drakhmaa kuninkaallisesta aarrevarastosta, ja saavat palkinnoksi vapautensa. Jokainen paikka, jonka huomataan suojelevan juutalaista, on tehtävä luoksepääsemättömäksi ja poltettava tulella ja siitä tulee käyttökelvoton kaikeksi ajaksi kaikille kuolevaisille luoduille.” Kirje kirjoitettiin ylläolevassa muodossa.

 

Luku 4.

    Sitten joka paikassa, minne tämä kirje saapui, järjestettiin juhla pakanoita varten julkisilla varoilla, huudoilla ja ilolla, sillä se syvälle juurtunut vihamielisyys, joka oli kauan sitten ollut heidän mielissään, oli nyt tehty todistetuksi ja ääneen lausutuksi. Mutta juutalaisten keskuudessa oli taukoamaton sureminen, valitus ja kyynelten täyttämiä itkuja, kaikkialla heidän sydämensä paloivat ja he murehtivat sen odottamattoman tuhon tähden, joka oli yhtäkkiä julistettu heitä varten. Mikä maakunta tai kaupunki, tai mikä yleensäkään asuttu paikka, ei olisi ollut täynnä suremista ja valitusta heidän puolestaan? Sillä sellaisella julmalla ja armottomalla hengellä heitä lähetettiin pois, kaikki yhdessä, useiden kaupunkien kenraalien kautta, että heidän epätavallisia rangaistuksiaan katsellessa jopa jotkut heidän vihollisistaan, havaitessaan yleisen säälin vastustuksen silmiensä edessä, miettivät elämän epävarmuutta ja vuodattivat kyyneleitä näiden ihmisten kaikista kurjimman karkotuksen tähden. Sillä suuri joukko vanhoja miehiä, harmaapäisiä, hitaita ja iästä taipuneita, johdettiin pois, pakotettuina marssimaan nopeaan tahtiin sillä väkivallalla, jolla heitä ajettiin sellaisella häpeällisellä tavalla. Ja nuoret naiset, jotka olivat juuri astuneet morsiuskammioonsa jakaakseen avioelämää, vaihtoivat ilon valitukseen, heidän mirhalle tuoksuvat hiuksensa tomulla levitettyinä, ja heitä kannettiin pois alastomina, kaikki yhdessä kohottaen valituksen häälaulun sijaan, kun heitä revittiin pakanoiden julman kohtelun kautta. Kahleissa ja julisesti nähtävillä heitä vedettiin väkivalloin laivaan nousun paikkaan saakka. Heidän aviomiehensä, nuoruuden voimassa, heidän kaulojaan ympäröivät köydet kukkaköynnösten sijasta, he viettivät hääjuhlansa jäljelle jääneet päivät valituksissa hyvän mielen ja nuorekkaan juhlimisen sijasta, nähden kuoleman välittömästi edessään. Heitä vietiin laivaan kuin villieläimiä, ajettuina rautakahleiden sitomina, jotkut kiinnitettiin kaulasta laivojen penkkeihin, toisilla oli jalat varmistettu särkymättömillä kahleilla, ja lisäksi heidät suljettiin kiinteän kannen alle, niin että silmät täydellisessä pimeydessä he kävisivät läpi pettureille sopivaa kohtelua koko matkan keston.

    Kun nämä ihmiset oli tuotu paikkaan nimeltä Schedia, ja matka oli päättnyt, niin kuin kuningas oli julistanut, hän käski, että heidät on suljettava raviradalle, joka oli rakennettu valtavalla ympärysmuurilla kaupungin eteen, ja se oli hyvin sopiva tekemään heistä silminnähtävän näytöksen kaikille, jotka tulivat takaisin kaupunkiin ja niille, jotka menivät kaupungista pois maaseudulle, niin että he eivät voineet kommunikoida kuninkaan joukkojen kanssa eivätkä voineet millään tavalla vaatia pääsyä sisään kaupunkiin. Ja kun tämä oli tapahtunut, kuningas, kuultuaan, että juutalaisten maanmiehet kaupungista menivät säännöllisesti ulos salaisesti valittamaan katkerasti heidän sukulaistensa halpamaista onnettomutta, määräsi raivoissaan, että näitä ihmisiä on kohdeltava tarkalleen samalla tavalla kuin toisiakin, jättämättä pois mitään yksityiskohtaa heidän rankaisemisestaan. Koko lajin oli rekisteröidyttävä yksi kerrallaan, ei sen kovan työnteon tähden, mistä kevyesti mainittiin aikaisemmin, vaan kidutettavaksi niillä pahuuksilla, joita hän oli määrännyt, ja lopuksi hävitettäväksi yhden ainoan päivän aikana. Näiden ihmisten rekiströintiä suoritettiin siis katkeralla kiireellä ja innokkaalla huolella auringon noususta sen laskuun saakka, tullen päätökseen neljänkymmenen päivän jälkeen, mutta vieläkin epätäydellisenä. Kuningas oli suuresti ja jatkuvasti täynnä iloa, järjestellen juhlia kaikkien patsaidensa kunniaksi, mieli vieraantuneena totuudesta ja epäpyhällä suulla, ylistäen puhekyvyttömiä asioita, jotka eivät kykene kommunikoimaan tai tulemaan avuksi, ja lausuen säädyttömiä sanoja ylimmäistä Jumalaa vastaan. Mutta tuon aikaisemmin mainitun ajanjakson jälkeen kirjanoppineet julistivat kuninkaalle, etteivät he enää voi pitää kirjaa juutalaisista heidän suunnattoman lukumääränsä tähden, vaikka suurin osa heistä oli vielä maaseudulla, jotkut yhä oleskellen kodeissaan, ja jotkut paikoillaan. Tehtävä oli mahdoton kaikille kenraaleille Egyptissä. Sen jälkeen, kun hän oli uhkaillut heitä vakavasti, vaatien, että heidät oli lahjottu keksimään pakenemistapoja, hän oli selvästi vakuuttunut tästä asiasta, kun he sanoivat ja todistivat, että sekä paperit että kynät, joita he käyttivät kirjoittamiseen, olivat loppuneet. Mutta tämä oli voittamattoman hallituksen työtä, Häneltä, joka auttoi juutalaisia taivaasta.

 

Luku 5.

    Sitten kuningas, täysin joustamattomana, tuli täyteen ylitsevuotavaa suuttumusta ja vihaa. Niin hän kutsui Hermonia, elefanttien hoitajaa, ja määräsi hänet seuraavana päivänä huumaamaan kaikki elefantit – lukumäärältään viisi sataa – suurilla kourallisilla suitsukkeita ja runsaalla sekoittamattomalla viinillä, ja ajaa ne sisään, ylenpalttisesta juomisen runsaudesta hulluksi tulleina, niin että juutalaiset tapaisivat tuomionsa. Kun hän oli antanut nämä määräykset, hän palasi juhliinsa yhdessä niiden kanssa, jotka olivat hänen ystäviään ja sitä armeijaa, joka oli erityisen vihamielinen juutalaisia kohtaan. Ja Hermon, elefanttien vartija, jatkoi uskollisesti määräysten toteuttamista. Palvelijat, jotka olivat vastuussa juutalaisista, menivät ulos illalla ja sitoivat sen kurjan kansan kädet ja järjestelivät heidän jatkettua pidätystään läpi yön, vakuuttuneina siitä, että koko kansakunta kokisi lopullisen tuhonsa. Sillä pakanoille näytti siltä, että juutalaiset oli jätetty ilman mitään apua, koska kahleissaan heidät oli väkisin varmistettu joka puolelta. Mutta kyynelillä ja kaikkea muuta kuin hiljaisella äänellä he kaikki kutsuivat Kaikkivaltiasta Herraa ja kaiken voiman Hallitsijaa, heidän armollista Jumalaansa ja Isäänsä, rukoillen, että Hän kääntäisi kostolla sen pahan suunnitelman heitä vastaan ja loistavalla ilmestyksellä pelastaisi heidät siitä kohtalosta, joka oli nyt heitä varten valmistettu. Niin heidän rukouksensa nousi hartaasti taivaaseen. Kuitenkin Hermon, kun hän oli huumannut säälimättömiä elefantteja, kunnes ne olivat täynnä suurta viinin runsautta ja suitsukkeen tyydyttämiä, esittäytyi hovin pihalla aikaisin aamulla ilmoittaakseen kuninkaalle näistä valmisteluista. Mutta Herra lähetti kuninkaan ylle unen, että hyväntekeväisyys, alusta alkaen, yöllä ja päivällä, on Hänen antamaansa, joka suo sen kenelle haluaa. Ja tämän Herran teon kautta hänet voitettiin niin miellyttävällä ja syvällä unella, että hän täysin epäonnistui laittomassa päämäärässään ja oli täydellisen turhautunut joustamattomassa suunnitelmassaan. Sitten juutalaiset, kun he olivat päässeet pakoon osoitettua hetkeä, ylistivät heidän pyhää Jumalaansa ja jälleen rukoilivat hartaasti Häntä, joka helposti näyttää Hänen voimakkaan kätensä mahdin ylimielisille pakanoille.

    Mutta nyt, koska oli lähellä kymmenennen tunnin keskivaihetta, se henkilö, joka oli vastuussa kutsuista, nähdessään, että vieraat olivat kokoontuneet, lähestyi kuningasta ja tönäisi häntä. Ja kun hän oli vaikeasti saanut hänet hereille, hän osoitti, että juhla-aterian hetki oli valmiiksi kulumassa ohi, ja hän antoi hänelle selostuksen tilanteesta. Kuningas, mietittyään tätä, palasi juomiseensa ja määräsi niitä, jotka olivat paikalla juhla-ateriaa varten, lepäilemään häntä vastapäätä. Kun tämä oli tehty, hän vaati heitä antautumaan juhlimiseen ja tekemään sen hetkisen juhla-aterian iloiseksi juhlimalla yhä enemmän. Kun juhlaa oli jatkunut jonkin aikaa, kuningas kutsui Hermonin, ja terävillä uhkauksilla vaati saada tietää, miksi juutalaisten oli annettu jäädä eloon koko päiväksi. Mutta kun hän, kuninkaan ystävien vahvistuksella, osoitti, että kun vielä oli yö, hän toteutti täydellisesti sen määräyksen, joka oli annettu hänelle, kuningas, enemmän raakalaisuuden riivaamana kuin Phalaris, sanoi, että juutalaiset hyötyivät tämän päivän unesta, ”mutta,” hän lisäsi, ”huomenna, viipymättä, valmista elefantit samalla tavalla laittomien juutalaisten tuhoksi!” Kun kuningas oli puhunut, kaikki paikalla olleet nopeasti ja iloisesti yhdellä äänellä antoivat hyväksyntänsä, ja kaikki menivät omiin koteihinsa. Mutta he eivät niin paljoa käyttäneet yötä nukkumiseen, kuin kaikenlaisten loukkausten suunnittelemiseen niitä varten, joita he luulivat tuomituiksi.

    Sitten, niin pian kuin kukko oli kiekunut aamulla aikaisin, Hermon, varustettuaan eläimet, alkoi kuljettaa niitä suuressa muodostelmassa. Kaupungin väkijoukot olivat kokoontuneet tätä kaikista säälittävintä näytöstä varten ja he odottivat innokkaasti päivänkoittoa. Mutta juutalaiset, viimeisellä hengenvedollaan – sillä aika oli kulunut loppuun – ojensivat kätensä kohti taivasta ja kaikista kyyneleisimmällä rukouksella ja murheellisimmilla valituslauluilla hartaasti rukoilivat ylimmäistä Jumalaa auttamaan heitä vielä uudelleen. Auringon säteet eivät vielä olleet vuotaneet ympäristöön, ja kun kuningas otti vastaan ystäviään, Hermon saapui, ja kutsui häntä tulemaan ulos, vihjaten, että se, mitä kuningas oli halunnut, oli valmis tapahtumaan. Mutta hän, saatuaan ilmoituksen ja epätavallisen ulos kutsumisen tyrmäämänä – sillä hän oli täysin käsityskyvyttömyyden voittama – tiedusteli, mikä se asia oli, mikä oli näin innokkaasti valmistettu häntä varten. Tämä oli teko Jumalalta, joka hallitsee kaikkea, sillä Hän oli istuttanut kuninkaan mieleen unohduksen niistä asioista, joita hän oli aikaisemmin suunnitellut. Sitten Hermon ja kaikki kuninkaan ystävät osoittivat, että eläimet ja aseistetut joukot olivat valmiita, ”oi kuningas, tahtomasi tarkoituksen mukaan”. Mutta näistä sanoista hän tuli täyteen ylitsevuotavaa vihaa, koska Jumalan vallasta hänen mielensä oli kieroutunut näihin asioihin liittyen, ja uhkaavalla katseella hän sanoi: ”Jos teidän vanhempanne tai lapsenne olisivat paikalla, minä olisin valmistanut heidät rikkaaksi juhlaksi julmille eläimille juutalaisten sijasta, jotka eivät anna minulle mitään perustetta valittaa ja ovat osoittaneet epänormaalin suurella asteella täyttä ja lujaa uskollisuutta minun isilleni. Itse asiassa teiltä riistettäisiin elämä näiden sijasta, jos ei nousisi yleinen rakkaus ympäristöstämme ja jos te ette olisi käytännöllisiä.” Niin Hermon kärsi odottamattoman ja vaarallisen uhkauksen, ja hänen silmissään sumeni ja hänen kasvonsa painuivat alas. Kuninkaan ystävät, yksi toisensa jälkeen poistuivat masentuneina ja hajottivat kokoontuneen kansan omiin toimiinsa. Sitten juutalaiset, kuultuaan, mitä kuningas oli sanonut, ylistivät selvästi Herraa Jumalaa, kuningasten Kuningasta, sillä myös tämä oli Hänen apuaan, jonka he olivat saaneet.

    Kuningas kuitenkin palautti juhlat ennalleen, samalla tavalla, ja vaati vieraita palaamaan juhlintaansa. Hermonin kutsumisen jälkeen hän sanoi uhkaavalla äänensävyllä: ”Kuinka monta kertaa, sinä köyhä kurja, minun täytyy antaa sinulle määräykset näistä asioista? Varusta nyt ne elefantit vielä kerran juutalaisten tuhoamiseksi huomenna!” Mutta ne virkamiehet, jotka olivat pöydässä hänen kanssaan, ihmetellen hänen mielensä epävakaisuutta, esittivät seuraavan vastalauseen: ”Oi kuningas, kuinka kauan sinä koettelet meitä, niin kuin me olisimme idiootteja, määräten nyt jo kolmannen kerran, että heidät on tuhottava, ja jälleen kumoamalla julistuksesi? Tuloksena kaupungissa on levottomuus sen odotuksen tähden, se on täynnä väkijoukkoja, ja myös jatkuvassa vaarassa tulla ryöstetyksi.” Tähän kuningas, Phalaris kaikessa ja täynnä hulluutta, ei huomioinut mielen muutoksia, jotka olivat tulleet häneen juutalaisten suojelemiseksi, ja hän vannoi lujasti peruuttamattoman valan, että hän lähettäisi heidät kuolemaan viipymättä, polvet murskattuina, eläinten jalkoihin, ja myös marssisi Juudeaa vastaan ja nopeasti tasoittaisi sen maahan tulella ja keihäällä, ja polttamalla maan tasalle sen temppelin, johon hän ei pääse, ja tekisi sen ikuisesti autioksi niille, jotka uhraavat uhrejaan siellä. Sitten ystävät ja virkailijat lähtivät suurella ilolla, ja he luottavaisin mielin asettivat aseistettuja joukkoja niille kaupungin paikoille, jotka olivat kaikista suosiollisimpia vartiointiin.

    Nyt kun eläimet oli viety kuvaannollisesti hulluuden tilaan, niin kuin sanotaan, voimakkaasti tuoksuvien lääkkeiden kautta, viiniä sekoitettuna suitsukkeisiin, ja ne oli varustettu pelottavilla laitteilla, elefanttien hoitaja meni suunnilleen aamun aikoihin hovin pihalle – kaupungin ollessa nyt täynnä lukemattomia kansanjoukkoja kansoittaen tiensä raviradalle – ja vaati kuningasta mukaan alkavaan tapahtumaan. Niin hän, kun hän oli täyttänyt jumalattoman mielensä syvällä raivolla, kiirehti ulos täydellä voimalla eläinten joukossa, toivoen näkevänsä, haavoittumattomalla sydämellä ja omilla silmillään, sen surullisen ja säälittävän tuhon tuolle aikaisemmin mainitulle kansalle.

    Kun juutalaiset näkivät sen tomun, jota nostattivat elefantit mennessään portille ja sitä seuraavat aseistetut joukot, niin kuin myös kansan jalkojen tallamiset, ja kuulivat sen kovan ja levottoman metelin, he ajattelivat, että tämä on heidän elämänsä viimeinen hetki, ja heidän kaikista kurjimman pidätyksensä loppu, ja antaen tilaa valituksille ja murehtimisille he suutelivat toisiaan, halaten sukulaisiaan ja langeten toistensa käsivarsille – vanhemmat ja lapset, äidit ja tyttäret, ja toiset, lapset rinnoillaan, jotka imivät viimeisiä maitojaan. Ei ainoastaan tämä, mutta kun he ajattelivat sitä apua, jota he olivat saaneet aikaisemmin taivaasta, he heittäytyivät yksimielisesti maahan, poistaen lapset rinnoiltaan ja huusivat hyvin suureen ääneen, rukoillen jokaisen voiman Hallitsijaa ilmaisemaan itsensä ja olemaan heille armollinen, kun he nyt seisoivat kuoleman porteilla.

 

Luku 6.

    Sitten eräs Eleazar, tunnettu maan pappien keskuudessa, joka oli saavuttanut kypsän vanhan iän, ja läpi elämänsä oli kaunistautunut jokaisella hyveellä, ohjasi vanhimpia ympärillään lopettamaan pyhän Jumalan kutsumisen, ja hän rukoili seuraavasti: ”Suuren voiman Kuningas, Kaikkivaltias, Korkein Jumala, joka hallitset kaikkea luomakuntaa armolla, katso Aabrahamin jälkeläisiä, oi Isä, pyhitetyn Jaakobin lapsia, sinun pyhitetyn osasi kansaa, joka on menehtymässä muukalaisina vieraassa maassa. Faaraon vaunujensa runsaudessa, tämän Egyptin aikaisemman hallitsijan, korotettu laittomalla julkeudella ja ylpeilevällä kielellä, sinä tuhosit yhdessä hänen ylimielisen armeijansa kanssa hukuttamalla heidät mereen, tehden selväksi armosi valon Israelin kansalle. Sennacheribin juhliessa voittoaan lukemattomissa joukoissaan, assyrialaisten sortajakuninkaan, joka oli valmiiksi saanut hallintaansa koko maailman keihäällä ja joka nostettiin sinun pyhää kaupunkiasi vastaan, puhuen surullisia sanoja ylpeydellä ja röyhkeydellä, Sinä, oi Herra, hajotit kappaleiksi, osoittaen Sinun voimasi monille kansakunnille. Kolme ystävystä Babylonissa, jotka olivat vapaaehtoisesti antaneet elämänsä liekkeihin, etteivät he palvelisi turhuuksia, Sinä pelastit vahingoittumattomina, jopa hiuksistaan, kostuttaen tulisen polttouunin kasteella ja kääntäen sen liekin kaikkia heidän vihollisiaan vastaan. Danielin, joka kateellisten pilkkapuheiden kautta heitettiin alas maahan leijonille, ateriaksi villieläimille, Sinä toit ylös valoon vahingoittumattomana. Ja Joonaa, heitettynä valtavan, meressä syntyneen hirviön mahaan, Sinä, Isä, vartioit, ja palautit vahingoittumattomana kaiken perheensä luokse. Ja nyt, Sinä, joka vihaat röyhkeyttä, olet aina armollinen ja suojelet kaikkea, paljasta itsesi nopeasti niille, jotka ovat Israelin kansaa – joita inhottavat ja laittomat pakanat kohtelevat raivolla. Jos vaikka meidän elämämme ovat sotkeutuneet jumalattomuuksiin maanpaossamme, pelasta meidät vihollisen kädestä ja tuhoa meidät, Herra, millä tahansa valitsemallasi kohtalolla. Älä anna turhamielisten ylistää heidän turhuuksiaan Sinun rakkaan kansasi tuhossa, sanoen ’ei edes heidän jumalansa ole heitä pelastanut’. Mutta Sinä, oi Ikuinen, jolla on kaikki valta ja kaikki voima, katso meihin nyt ja armahda meitä, jotka laittomien tunteettoman julkeuden kautta riistetään elämästä pettureiden tavalla. Ja anna pakanoiden tänään kauhistua sinun voittamatonta voimaasi, oi kunnioitettu, jolla on valta pelastaa Jaakobin kansa. Koko lasten ja heidän vanhempiensa paljous anoo Sinua kyynelin. Näytettäköön kaikille pakanoille, että Sinä olet meidän kanssamme, oi Herra, etkä ole kääntänyt kasvojasi meistä pois, vaan aivan niin kuin Sinä olet sanonut: ’Edes silloin, kun he olivat vohollistensa maassa, minä en heitä hylännyt’, niin täytä se, oi Herra.”

    Juuri, kun Eleazar lopetti rukoustaan, kuningas saapui raviradalle eläinten kanssa ja kaikkien joukkojensa ylimielisyyden kanssa. Ja kun juutalaiset havaitsivat tämän, he nostivat suuria huutoja taivaaseen, niin että jopa läheiset laaksot kaikuivat niistä ja toivat hallitsemattoman kauhun armeijan ylle. Silloin loistavin, Kaikkivaltias ja todellinen Jumala paljasti pyhät kasvonsa ja avasi taivaalliset portit, joista kaksi lostavaa enkeliä, pelottavan näköisiä, laskeutui, kaikille muille näkyviä paitsi juutalaisille. He vastustivat vihollisen joukkoja ja täyttivät ne sekaannuksella ja kauhulla, sitoen heitä liikuttelemattomilla kahleilla. Jopa kuningas alkoi vapista ruumiissaan ja hän unohti masentavan julkeutensa. Eläimet kääntyivät takaisin aseistettujen joukkojen päälle, seuraten niitä, ja alkoivat tallata ja tuhota niitä. Silloin kuninkaan viha muuttui sääliksi ja kyyneleiksi, niiden asioiden tähden, joita hän oli etukäteen suunnitellut. Sillä kun hän kuuli huutamisen ja näki heidän kaikkien langenneen pää edellä tuhoon, hän itki, ja uhkaili ystäviään vihaisesti, sanoen: ”Te teette maanpetosta ja ylitätte hirmuvaltiaatkin julmuudessa, ja jopa minut, teidän hyväntekijänne, te yritätte nyt riistää vallasta ja elämästä salaa suunnitellen tekoja, joista ei ole hyötyä valtakunnalle. Kuka on ajanut kodeistaan ne, jotka uskollisesti vartioivat maamme linnoituksia, ja tyhmästi kokosi jokaisen heistä tänne? Kuka se on, joka on niin laittomasti saartanut raivokkaalla kohtelulla ne, jotka alusta lähtien erosivat kaikista kansoista hyvässä tahdossaan meitä kohtaan, ja jotka ovat usein ottaneet tahtoen vastaan pahimmat inhimillisistä vaaroista? Löysätkää ja avatkaa heidän vääryyden siteensä! Lähettäkää heidät takaisin koteihinsa rauhassa, pyytäen anteeksi aikasempia tekojanne! Vapauttakaa Kaikkivaltiaan taivaan Elävän Jumalan lapset, jotka isiemme ajoista tähän saakka ovat suoneet hallituksellemme esteettömän ja huomioitavan vakauden.” Nämä olivat ne sanat, jotka hän sitten sanoi, ja juutalaiset, välittömästi vapautettuina, ylistivät pyhää Jumalaansa ja Pelastajaansa, koska he olivat nyt paenneet kuolemaa.

    Sitten kuningas, kun hän oli palannut kaupunkiin, kutsui virkamiehen, joka oli vastuussa valtion varoista ja määräsi hänet tarjoamaan juutalaisille sekä viinit että kaiken muunkin, mitä tarvittiin seitsemän päivän juhlimiseeen, päättäen, että heidän tulisi juhlia pelastumistaan kaikella iloisuudella tuossa samassa paikassa, jossa he olivat odottaneet kohtaavansa tuhonsa. Sen mukaan nuo häpeällisesti kohdellut ja kuoleman lähellä olleet, tai ennemmin, jotka seisoivat sen porteilla, järjestäytyivät vapautuksen juhla-ateriaa varten, katkeran ja valitettavan kuoleman sijasta, ja iloa täynnä he jakoivat juhlijoille sen paikan, joka oli ollut valmistettu heidän tuhoaan ja hautaamistaan varten. He lopettivat itkuvirsien veisaamisen ja yhtyivät isiensä lauluun ylistäen Jumalaa, heidän Pelastajaansa ja ihmeiden tekijää. Laittaen lopun kaikelle suremiselle ja valitukselle, he muodostivat kuoroja merkiksi rauhallisesta ilosta. Samoin myös kuningas, järjestettyään suuren juhla-aterian juhliakseen näitä tapahtumia, antoi kiitoksia taivaaseen taukoamatta ja ylenpalttisesti siitä odottamattomasta pelastuksesta, jonka hän oli kokenut. Ne, jotka olivat aikasemmin uskoneet, että juutalaiset tuhoutuisivat ja tulisivat ruuaksi linnuille, ja olivat ilolla merkinneet heitä, valittivat, koska he itse olivat häpeän voittamia, ja heidän tulta hengittävä rohkeutensa oli häpeällisesti sammutettu.

    Juutalaiset, niin kuin olemme sanoneet aikaisemmin, järjestivät edellä mainitun kuoron, ja käyttivät juhlimisen ajan iloiseen, säestettyyn kiittämiseen ja psalmeihin. Ja kun he olivat järjestäneet julkisen Jumalanpalveluksen näiden asioiden puolesta heidän koko yhteisössään ja heidän jälkeläisilleen, he laittoivat alkamaan ennalta mainittujen päivien tarkkailun juhlapäivinä, ei juomisen tai ahnehtimisen puolesta, vaan sen vapautuksen tähden, joka oli tullut heille Jumalan kautta. Sitten he anoivat kuningasta, kysyen pääsyä koteihinsa. Niin heidän rekisteröimisensä kesti Pachon-kuun 25. päivästä Epeiph-kuun neljänteen (heinäkuun 7.-elokuun 15.), neljäkymmentä päivää, ja heidän tuhonsa oli asetettu Epeiph-kuun viidennestä seitsemänteen (elokuun 16.-18.), ne kolme päivää, joina kaiken Herra kaikista loistavimmin paljasti armonsa ja pelasti heidät kaikki yhdessä ja vahingoittumattomina. Sitten he juhlivat, kuninkaan tarjoten heille kaiken, nejänteentoista päivään saakka (elokuun 25.), jolloin he myös anoivat pois pääsemistä. Kuningas myöntyi heidän pyyntöönsä kerralla ja kirjoitti seuraavan kirjeen heitä varten kaupunkien kenraaleille, jalosti ilmaisten asiansa:

 

Luku 7.

    ”Kuningas Ptolemaios Philopator, kenraaleille Egyptissä ja kaikelle hänen hallituksensa käskyvallalle, tervehdys ja hyvää vointia. Me itse ja meidän lapsemme voimme hyvin, suuren Jumalan opastaessa tekojamme oman tahtomme mukaan. Eräs meidän ystävistämme, säännöllisesti vaatien meitä pahalla aikomuksella, taivutti meidät kokoamaan valtakunnan juutalaiset yhteen ryhmään ja rankaisemaan heitä barbaarisilla rangaistuksilla maanpettureina, sillä he julistivat, että meidän hallituksemme ei tulisi milloinkaan lujasti vahvistetuksi ennen kuin tämä on täytetty, sen pahan tahdon tähden, mikä tällä kansalla oli kaikkia kansakuntia kohtaan. He myös johdattivat heidät pois julmalla kohtelulla, kuin orjina, tai ennemmin kuin maanpettureina, ja vyöttäen itsensä julmuudella, joka on enemmän raakaa kuin tuo Skyyttalainen tapa, he yrittivät ilman mitään tiedustelua tai tutkimusta tappaa heidät. Mutta me hyvin vakavasti uhkailimme heitä näiden tekojen tähden, ja sen lampeyden mukaan, mikä meillä on kaikkia kansoja kohtaan, me hädin tuskin pelastimme heidän elämänsä. Koska me olemme nyt tulleet huomaamaan, että taivaan Jumala varmasti puolustaa juutalaisia, aina ottaen osaa, niin kuin isä tekee lastensa puolesta, ja koska me olemme ottaneet huomioon sen ystävällisyyden ja lujan hyvän tahdon, joka heillä on meitä kohtaan ja meidän isiämme kohtaan, me olemme oikein julistaneet heidät syyttömiksi kaikista, kaikenlaisista syytöksistä. Me olemme myös määränneet kaiken kansan palaamaan omiin koteihinsam kenenkään missään paikassa tekemättä heille mitään pahaa tai pilkaten heitä niistä epätavallisista asioista, jotka ovat tapahtuneet. Sillä teidän tulisi tietää, että jos me suunnittelemme mitä tahansa pahaa heitä vastaan tai aiheutamme heille mitä tahansa surua, meillä on aina, ei kuolevainen, vaan jokaisen voiman Hallitsija, Korkein Jumala, kaikessa ja pakoon pääsemättömänä, vastustajana kostamassa sellaiset teot. Hyvästi.”

    Saatuaan tämän kirjeen, juutalaiset eivät välittömästi kiirehtineet tekemään lähtöään, vaan he pyysivät kuninkaalta, että heidän omilla käsillään ne juutalaisesta kansasta, jotka rikkoivat pyhää Jumalaa vastaan ja Jumalan lakia, tulisivat saamaan sen rangaistuksen, jonka he ansaitsivat. He julistivat, että ne, jotka vatsan tähden olivat rikkoneet taivaallisia käskyjä, eivät milloinkaan olisi kuninkaan hallituksen suosiossa. Sitten kuningas, myöntäen ja todistaen oikeaksi sen totuuden, mitä he sanoivat, myönsi heille luvan, että vapaasti, ja ilman mitään kuninkaallista käskyvaltaa tai valvontaa, he hävittäisivät ne kaikkialta hänen valtakunnastaan, jotka olivat rikkoneet Jumalan lakia. Kun he olivat osoittaneet suosiotaan hänelle sopivalla tavalla, heidän papinsa ja koko väkijoukko huusivat ”Hallelujah!” ja lähtivät iloisina. Ja niin matkallaan he rankaisivat ja laittoivat julkiseen ja häpeälliseen kuolemaan jokaisen, jonka he tapasivat, maanmiehistään, jotka olivat tulleet saastutetuiksi. Tuona päivänä he tappoivat yli 300 miestä, ja he pitivät sen päivän iloisena juhlana, sillä he olivat hävittäneet häpäisijät. Mutta ne, jotka olivat pitäneet lujasti kiinni Jumalasta, jopa kuolemaan saakka, ja olivat saaneet täyden vapautuksen nautinnon, aloittivat lähtönsä kaupungista, kruunattuina kaikenlaisilla hyvin tuoksuvilla kukilla, iloisesti ja kovaäänisesti antaen kiitoksia yhdelle Jumalalle, heidän isiensä Jumalalle, ikuiselle Israelin pyhälle Pelastajalle, ylistyksen sanoilla ja kaikenlaisilla kauniilla lauluilla.

    Kun he olivat saapuneet Ptolemaisiin, jota kutsuttiin ”ruusuja kantavaksi” koska se oli paikalle ominaista, saattue odotti heitä, yleisen tahdon mukaisesti seitsemän päivää. Siellä he juhlivat heidän vapautustaan, sillä kuningas oli jalomielisesti luvannut kaiken heille heidän matkaansa varten, kunnes kaikki heistä olivat saapuneet omiin taloihinsa. Ja kun he olivat kaikki laskeutuneet maahan rauhassa, tarkoitustenmukaisten kiitosten kanssa, myös siellä samalla tavalla he päättivät viettää nämä päivät iloisena juhlana heidän viipymisensä ajan. Sitten, kirjoitettuaan heidät pyhiksi pylvääseen ja omistaen aikaa rukoukselle juhlan sivussa, he lähtivät vahingoittumattomina, vapaina ja iloisina, sillä kuninkaan käskystä heidät kaikki oli viety turvallisesti maalla ja merellä ja joella heidän omiin koteihinsa. He myös omistivat suuremman vaikutusvallan vihollistensa keskuudessa, pidettynä kunniassa ja maineessa, eivätkä he olleet ollenkaan alamaisia, kenenkään takavarikoiden heidän omaisuuksiaan. Sen lisäksi he saivat kaikki takaisin kaiken heidän omaisuutensa, rekisteröinnin mukaan, niin että ne, joilla oli mitä tahansa siitä, palauttivat ne heille äärimmäisellä pelolla. Niin ylimmäinen Jumala teki täydellisesti suuria tekoja heidän vapautuksensa puolesta. Siunattu olkoon Israelin Vapauttaja läpi kaikkien aikojen! Amen.